Sisäpiirivitsi: "valkovenäläistä tölkeistä".
Vuosi vaihtui...
...ja päätämme jatkaa taaperrustamme samaan malliin. Ja samalla konseptilla. Emme siis tänäkään vuonna vedä päähämme peruukkeja tai hassuja hattuja. Meikkaaminen saa kuulua kaikenmaailman tör-törreille, vaikka sitten sitäkautta mahdollisesti saisikin parempaa keikkaa. Mitään nopeaa nousua tähtiin emme kalastele, jos ei tällä rehellisellä meiningillä pärjätä, olemalla itsensä, sitten ei pärjätä.
Mitään ei ole siis opittu.
Jaa, yksi muutos on tullut. Keikan aloittava intro on vaihdettu Pikku-Juhan toimesta. Vanha savustettiin ulos ja eläkkeelle äänestyksellä.
Pidettiin...
...eilen treenit! Wow. Yksi uusi biisi ja suuret suunnitelmat. Biisiä voisi luonnehtia seesteiseksi, olkoon tämä nyt toistaiseksi meidän keikkojemme suvantokohta. Yhdessä sen toisen suvantokohdan kanssa... mikä se nyt oli... hmmm... hmmm... Juu, se oli se Feel! Jaa, mutta eihän meillä olekkaan sitä. Se on vissiin vieläkin tulossa?
Sunnuntaina suksitaan Turun Giggliniin, latu on jäinen ja pitovoide arvaamattomassa kunnossa. Maaliin pääsemme kuitenkin voittajina, kuten aina.
Keikkojen kuvaaminen ja tallentaminen ääninauhalle alkaa Gigglinistä. Tarvitsemme keväämmällä kunnollista materiaalia promootiotarkoituksiin, joista myöhemmin. Hätäisimmät, pysykää housuissanne.
Nettiongelmia...
...on ollut aistittavissa pitkin syksyä. Sivut eivät lataudu kunnolla, kuvia puuttuu ja sähköpostinkin kanssa on ollut vähän sinneppäin.
Tämä kaikki on johtunut ilmeisesti varatun sivutilan loppumisesta. Siirsimme sivut eilen uudelle palvelimelle josta meille on varattu tilaa hulppeat 750 megaa.
Tämän myötä ongelmien pitäisi olla ohi ja voimme pikkuhiljaa alkaa lisätä myös videoita katsottavaksenne.
Gigglin Marlin
Sunnuntaina? Täh? No mikäs siinä. Pikku-Juha on aina halunnut sellaista nopeutettua "pystytys-videota". Nyt kuvasimme sellaisen Gigglinin rouduun oheistuotteena. Lisätään siitäkin joku pieni versio tuonne media-osastolle ensi viikolla viimeistään. Originaalit säästetään täällä deeveedeetä varten. Lykimme hitaasti ja kävimme sen jälkeen Fransmannissa syömässä. Tiedotettakoon kaikille lukijoille, Juini alias Jussukka söi kolmen ruokalajin aterian. Siis pitkän kaavan mukaan, mikäs siinä. Kateellisen puhetta.
Aivan helvetin myöhään alkoi vetomme tää. Taisi olla vartin yli yksi! Soittelimme vähän sekavanlaisesti, olihan takana pitkä tauko. Niin, edellinenhän oli viime vuonna! Se ei yleisöä tuntunut haittaavan. Turun soittajakulttuurin olen luullut olevan poliisivapaa mut kyllä keikkaamme muutama poliisi seurasi. Siis soittopoliisi. Emme ole lähteneet nykytrendin mukaiseen lavashousekoiluun mukaan, missä tarvittaisiin oikeata poliisia. Se vaan on kumma miten poliisin läsnäolo hermostuttaa soittoa. Tai asian kääntöpuoli on se että alkaa vetelemään ihan järjettömiä meiningillä, että näytetääs sitten, jos olette tänne kerta tulleet... Keikan jälkeen meitä revittiin pariin paikkaan keikalle. Toisesta jouduimme kieltäytymään, nottemme voi ihan joka baarissa käydä yhdessä kaupungissa. Ja toinen, well, kattellaan ja odotellaan. Ehkä tulee keikkaa, ehkä ei. Useimmiten ei.
Just joo. Järjestin tämän keikan kuvauksen ja massoittain kameroita. Valitettavasti lava oli sikäli pieni, että kaikissa kameroissa olisi pitänyt olla laajakulmalinssi, nyt näkyy lähinnä polvea. Kyllä niistä silti pari klippiä saa koostettua. Otetaan multiploitujen kameroiden kanssa uusiksi vaikka Galaxissa, siellä on tilaa. Audioklippejä Gigglinistä on ämpeekolmosina piilotettuna tänne palvelimelle. Linkkiä jaetaan myynnninedistämistarkoituksessa. Lisäämme niitä tuonne mediapuolelle jossain vaiheessa. Ollaan tässä itsekkin ihan suut messingillä, miten hyvältä ne kuulostavat. No, ainakin osa kuulostaa.
Tottakai sitä ilmaista juotavaa olisi sunnuntaina saatavana. Kun pitää mennä keikan päälle töihin.
Uusittu...
...mediasivu on nyt siirretty kaikkien pällisteltäväksi. Kiitos ja anteeksi. Lisätään sitä materiaalia sinne pikkuhiljaa lisättävän materiaalin kertyessä.
Anteeksi mitä? ...Ja paskanen nauru päälle.
Hot Rock Cafe
Alkuun oli aikamoinen pelko, että perjantaina Ugandaa kuohuttanut Teräsbetonin keikka aiheuttaisi lauantaille yleisökadon. On se hiukan outoa jos kioskijonossa suurinpiirtein viiskymppiset äijät puhuvat illalla olevan Teräsbetonin keikan. Sählytreeneissä aiemmin illalla oli vaihtomiehet vähissä, kun jengi on odottelemassa keikkaa? Eivät nämä eri ihmistyypit voi millään kaikki kuulua ns. kohderyhmään. Ihan miten vaan, kaikki kun vaikuttaa kaikkeen näillä pikkupaikkakunnilla.
Lavalla ei kuullut mitään. Ei mitään. Ei edes rumpuja. Kukaan ei tiedä miksi. Tai kyllä me vähän arvelemme tietävämme, taisi mennä peeaan viritys pepuille ja nupista tuli väännettyä liikaa bassoa niin, että rakennus alkoi valittamaan. Ja täten soittonurkkaus alkoi resonoimaan negatiivisessa mielessä. Onneksi meidät on siunattu rutiinilla, joten soittamaan pystyy vaikka ei mitään kuulekkaan. Kivaa se ei ole mutta... emme me soittaneet hyvin. Tänään ei pystynyt. Kivaa oli huomata meidän oikeasti houkutelleen paikalle ihmisiä. Mukava huomata että tarjokkeemme meni osui ja upposi yleisöön.
Huhhuh mitä analysointia. Pelkkää puppua. Elikäs sontaa. Pakko on kuulemma jotain kirjoittaa... Muuten Ugandan keikka oli kyllä juu, joo-o. Mikä ettei. Näyttää siltä. Juu-u. Olkoon sitten näin. Jee-jee. Mutta ei. Silti. Kyllähän. Oolrait. Jepsunkeikkaa.
Olen kyllä tästä ennenkin kirjoittanut, mutta haluaisin vielä puida paria asiaa. Kun minä en ymmärrä, miksi sitä heti luullaan ylpeäksi tai että on pissa noussut päähän tai jotain... Kun on juuri tullut lavalta ja pomppinut siellä ensin äärirajoilla puolitoista tuntia. Istunut viisi minuuttia aiemmin alas takahuoneeseen likimärkänä sukista, kalsareiden kautta paitaan asti. Ottanut oluen eteensä ja hiljentyy hieman. Ihmetellään siinä sitten, ettei hetikohta olla kauhealla puhetuulella tai valmiina edustamaan, tanssimaan ja seurustelemaan. Hooh, kai sitä sitten pitäisi? Ja se toinen asia, jos meillä on takahuoneessa alle puoli koria olutta, pitääkö siitä nyt alkaa tarjoamaan takahuoneeseen tulijoille? Pitää tietysti, teillähän on tuossa puoli koria kaljaa! Miettikääpä sitä, että se määrä jaetaan bändin kesken. Ei sitä kaljaa sitten yhtäkkiä niin paljon olekkaan per turpa. Jos ei tarjota, ajatellaan, että ollaan pihejä tai leuhkoja. Tottakai. Anteeksi. Oli pakko hiukan ihmetellä ääneen. Aina ei kannattaisi. Tämä vuodatus ei ollut henkilökohtaista ketään kohtaan, yleisesti vain. Harmittaa kun joutuu selittelemään...
Haluatko ilmaiseksi tohtorikeikalle?
Rampen ideasta jalostamamme kilpailu julkaistaan lähipäivinä. Sääntöjen laatiminen on ollut tuskaa, tuomarien rekrytointi helppoa. Pääprinsiippinä, ajatus ja tarkoitus ovat hyviä ja vilpittömiä. Käykää kiinni tarjoukseen kun sen aika on.
Julkistamisen jälkeen jäämme odottelemaan milloin joku toinen bändi tekee saman. Kopiointi kun on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Kun kopiointia havaitaan, mahdolliset syytökset tulevat sitten postitse, maateitse, kirjeitse.
Mutta yhtäkaikki, mehän kopioimme itse, soittamalla toisten tekemiä kappaleita. Voi, voi...
Tätä seuraavaa eivät tajua kuin sisäpiiriläiset...
Muistan vieläkin ajan jolloin olimme tuoreita bussinomistajia. Siellä me vetelimme takametsissä takapyörät lukossa pitkin pihatietä. Emme tienneet silloin mitä "SPäRR", tuo outo sana, tarkoittaa...
Joka kerta tämä nostaa hymyn kasvoille. Voi-voi. Oi niitä aikoja...
Oluthuone 60
Edessä olisi pari tosi pientä keikkaa. Tämä tänään kyseessä oleva baari, joka on ehkä pienin tuntemamme ravintola. Sitten Laitilan veto viikon päästä. En tiedä miten muilla, mutta ainakin minua hävettää aina niin perkeleesti kosauttaa hirvittävän kokoisella linjurilla pubin eteen ja kantaa sieltä sitten ulos pari pikkukikkaraa. Joku näppärä paku olisi rehellisesti sanottuna joskus poikaa. Toisaalta sitten, kuten tänäänkin, ei ole mitään sosiaalitiloja soittajalle. Siis bäkkäriä. Bussissa voi olla rauhassa sen ajan, joten ei tarvitse kärsiä valtavasta ahdistuksesta pubinnurkassa.
Kokemäellä vastaanotto on ollut aina ok, sekä henkilökunnan että yleisön puolesta. Olut ei ole loppunut ja pizza maistuu. Hauskaa on myös heittää muutama läppä paikan "kantisten" kanssa. He ovat harmittomia. Kiva on myös kuunnelle kevyttä vittuilua kun kamoja kannetaan ja sovitellaan ikkunalaudalle. Sanailu yleensä hiljenee kunhan saadaan muutama tahti soitettua tsekissä. Asenne pojankoltiaisilla muuttuu heti. Usein heidän kanssaan voikin vaihtaa muutaman lentävän lauseen. Usein joukossa on myös muutama muusikkona itseään pitävä. Tänäänkin. Ei siinä mitään. Liirum-laarum. Jos summataan pikaisesti, kaikesta ahdistavuudestaa huolimatta Oluthuoneella on ollut leppoisa vierailla. Varmaan vastedeskin.
Poijjaat kattoivat bussissa jääkiekkoa ja me vanhoina sisseinä kävimme Ween kanssa katsomassa pitäjän muuta tarjontaa. Saavuimme paikallisen yökerhon eteen, yhtäkkiä huomasimme olevamme Hunksien treeneissä yläropat rasvattuina suorittamassa rituaalisia tanssiliikkeitä. Hunksit tekivät meille tarjouksen, joka oli odotettavissa. "No, no. Meillä on Oluthuoneen keikka edessä tänään...", jouduimme torjuntakannalle. Kiitos vaan kutsusta Scandinavian Hunks! Ehkä ensikerralla sitten yhdymme vahvuuteenne? Jos aikataulut sopivat. Ja sitten takaisin todellisuuteen... Tai toisaalta! Kyllä Ween tanssitaidoilla ja meikäuroon yläkropalla Hunkseihin voisi men... Herra Tukeva ja Herra Fleksi. Ho. Ho...
Oluthuoneessa oli perjantaina ollut Erik Valkaman bändi matkakeikalla, saattoi verottaa väkimäärää. Joko tai sitten ei. Ei ollut kuin kourallinen ihmisiä, mutta kun lopussa Wee (taktisesti hienosti) pyysi heidät lavan eteen tunnelmakin nousi!
Kukonkulma
Cuckoo's Corner in English. Based somewhere in between Turku and Rauma, capitol called Laitila is not very well know for its musical activities. Niinpä tohtorit tekevät invaasion Laitilaan. Tapaamme ravintolan takapihalla ja kannamme kikkarat kellariin. Joku keksii sijoittaa kitaravahvarin peeaakaappien väliin, näin säästyy lattiatilaa joka on muutenkin kortilla. Tsekki ja pizzaa. Pari olutta. Meinaa tulla kakka housuihin minuuttia ennen vetoa, pakko käydä yleisövessassa, jossa ei ole lukkoa. Ahdistaa. Todellakin.
Keikka on itseasiassa mitä mainioin. Todella positiivinen yllätys! Hassua kyllä, yleisön joukossa näkyy tunteiden koko kirjo. Nauravia, kirkuvia, itkeviä ja murjottavia. Porukkaa on mukavasti ja ne tykkäävät. Jees, jees.
Keikan loputtua, tungoksen väistyttyä, kamat ovat äkkiä nipussa. Ne siirtyvät äkkiä myös autoon odottamaan seuraavaa...
...johon onkin sitten hieman enemmän aikaa. Thaimaanloma pisti peruuttamaan ainakin kaksi vetoa. Olemme ottaneet toivottavasti opiksemme ja oppineet artikuloimaan lomatapauksista tarpeeksi selkein numeroin.
Tuli taukoa päivityksiin...
Kirjankirjoittaja määrättiin sairaslomalle ja kompuutterin käyttökieltoon, pari viikkoa meni lääketokkurassa ja nyt yritetään uudestaan.
Nooh, jos jotain positiivista sairaudessa on, nyt ainakin tiedän mitä kunnon kipu tarkoittaa... Krooninen kipu nyt on aina läsnä. Aina.
F, f, f, fla, flashbacks...
"Kaksi vuotta kestää matka huipulle"... Hauska lueskella menneiltä sivuilta mitä on tullut vuosien saatossa toivottua. Viimeisimmän ennustuksen mukaan olisimme uramme huipulla Joulukuussa 2005. Mielestäni emme olleet. Suunta on edelleenkin ylöspäin, eikä homma ole vielä sellaisella tasolla jolla sen pitäisi.
Soittopuoli on mielestäni kunnossa. Ulkoiset asiat eivät aivan. Lavaviihdyttämisemme ja yleisön huomioon ottaminen kaipaa parannusta. Viihdytystä sitä haluaville. Suu mutrussa soittaminen ei sitä ole. Välihauskuutusta. Itsensä nolaamista. Rumpu- ja bassosooloja! Kreisiä, kreisiä. Olen nähnyt pientä parannusta tällä saralla, mutta jos jotain yritetään saavuttaa, sen eteen pitää tehdä hommia. Tätä olen koittanut aina painottaa ja koitan vastedeskin. Tyytyväisyyteen ei voi sortua. Kun ei ole syytä.
Näitä asioita ja niitten tärkeyttä ei voi mitata millään olemassaolevalla mittarilla.
Keikkalista näyttää erittäin lupaavalta, yli 30 myytyä keikkaa ja on vasta maaliskuu. Silti, toivoisin kaikilta vielä hieman enemmän puristusta. Toistan: "Tyytyväisyyteen ei voi sortua. Kun ei ole syytä."
Peace.
Pa-Pa, Pat-Pat-Pattaya! Auie! Les ta Ejo!
Rumpali-Rampe lähettää Teille kaikille silkinpehmoisia lämpöisiä ajatuksia ja terveisiä Thaimaan lämmöstä...
Galax
Osuipa kohdalle lauantaipäivän kestänyt vatsatauti. Aika huonossa hapessa lähdin liikkeelle, hyvä että kyytiin selvisin. Hengittelin rouduun ajan kuin kala kuivalla maalla. Olo helpottui huomattavasti vasta illalla, kun sain Galaxin makkarakastikkeen pysymään sisällä...
Kello lyö puolenyön ja intro pärähtää käyntiin. Lattia on täynnä. Jengi bailaa, mutta itsellä on sellainen olo että ei aivan kulje. Kulkee se, mutta ei tunnu hyvältä. Tuntuu hyvältä sittenkin, mitä pidemmälle etenee, sen paremmin kulkee... Vedämme ylipitkän keikan vaikka jotain jää listalta esittämättä. Melkein yksi tunti neljäkymmentäviisi minuuttia. Toodella pitkä setti, jonka päättää tyylikäs encore. Mielet ovat positiivisia. Ei ehkä parasta tohtoria, mutta siellä parhaassa kolmanneksessa. Päivän kunto oli tämä. Päätämme, emme enää vedä näin pitkiä settejä. Ikinä.
Aloimme purkamaan suhteellisen nopeasti, vesihöyryn hälvettyä. Porukka on ihmeissään kun ravintola menee kiinni tuntia aiemmin. Myös bändin kellot siirrettiin. Kotona kello oli kukkunut jo kuusi, kun pään tyynyyn sain. Aijuu, keskiviikkona taas rok-rok!
Amarillo
Ajelemme kohti keskustaa ja ihmettelemme väenpaljoutta. Joudumme pysähtymään valoihin lähellä juna-asemaa, ikkunan ollessa auki kuulemme keskustaan johtavien pääväylien olevan tukossa. Tiedustelemme nätiltä nuorikolta asiasta ja hän sanoo olevansa menossa Amarilloon, sillä sinnehän nämä kaikki muutkin? Jäämme totaalisesti jumiin ihmisten bongattua tutun bussin ja kuljetettavana olevan lastin arvon. Vasta seitsemän autollista mellakkapoliiseja saa suman purettua. Loppumatka torin liepeille sujuu kohtuullisen mukavasti saattueen suojassa, tiukassa muodostelmassa. Meidän jätetään korttelin toiselle puolelle. Huomaamme torin toisella puolella matelevan aivan samannäköisen bussin kuin mitä meidän on. Ilmeisesti järjestävä taho on naamioinut paikallisbussin harhautusta varten, hyvin tuntuu toimivan. Autoa piirittää valtaisa joukko innokkaita faneja. Meidät ohjataan sisään liikekeskuksen läpi, ohitse satojen kirkuvien teinien. Siirrymme takahuonetiloihin saunomaan ja tekemään aamulla rästiin jääneet kuntotreenit paikalle pystytyssä "On-Site-Training-Facility" -merkkisessä ameriikkalaisessa mobiilissa kuntokeskuksessa. Hienoa. Katsomme videokuvaa salin puolelta ja hämmästys on suuri, järjestelmätoimittaja sanoo että "näin on parempi, kuten huomaatte, roudaamisesta tässä tungoksessa ei tulisi mitään..." Homma sopii meille ja kiittelemme kovasti. Keikka alkaa, aivan järjetön meininki. Armeija saapuu turvaamaan lavanedustan koskemattomuutta. Bändin henkilökunta kiskoo jo kuppisuojainta earien päälle. Niin kovaa on viattomien neitsyeiden kiljunta. Aamen.
...Sitten mä heräsin.
Raumanlinna
Meidät oli komennettu paikalle iltaseitsemään mennessä. Siellä tavarantoimittaja vielä pystytti laitteitaan, joten päätimme käydä syömässä ennen tsekkiä. Oli kyllä hyvä hampurilainen! Ja maitoa, mmmm... Mutustelun jälkeen kamat lavalle ja tsekin kimppuun. Ongelmaksi muodostui monitorointi jota ei millään meinattu saada kohdalleen. Ei millään. Tosin bändinkin ulosanti pyytämisessä jätti toivomisen varaa. Ehkä ja kyllä kai, vääriä termejä. Oikeat olisivat ei tai kyllä. Monitorista nimittäin kuulee tai sitten ei. Kahdenkymmenen metrin päästä lienee aika vaikeaa päätellä nappulanväännön onnistuneisuutta.
Protoni ilmoitti meille päivän hengen mukaisesti että paikka olisi loppuunmyyty. Että se on pelkästään meidän ansiotamme. Ei tämä Dallas Superstars kuulemma ole illan pääjuttu. Ho-hoo ja aprillia. Jaoimme herrojen kanssa saman bäkkärin lavan takana. Imimme janonsammuttajina tarjottuja oluita ammattimaiseen tapaan. Keikan alku oli ensin kaavailtu starttaavaksi puoliltaöin mutta DS:n kanssa käydyt neuvottelut mahdollistivat meidän aloittavan yhdeltä. Paikalla ei niin hirveästi ollut porukkaa, joten olimme lähinnä tyytyväisiä päätökseen. Sanotaanko niin, että näin paperilla ei Freestylerin esittäminen, varsinkaan sen tekijän ollessa paikalla, houkuttanut. Onneksi se kulki sikäli mallikkaasti että Jaakonkin pää nytkyi biisin tahdissa. Tulipa siitä varsin kohtelias kiitoskin takahuoneessa keikan jälkeen.
Lava tyhjeni nopeasti DS:n kamojen edestä. Aikamme katselimme keikkaansa ja vilkutimme huomaamattomasti moit! Lähdimme kotia kohti ja lataamaan laukkuja keskiviikkona alkavaa reissua varten. Sitä onkin jo odoteltu...
Vaikka niitä "julkkiskuvia" onkin matkan varrella tullut otettua, ei niitä viitsi täällä aina alkaa julkaisemaan. Julkaistaan sitten kun niitä on tarpeeksi vaikka omalla sivullaan: "Hekin suosittelevat Tohtorilla käyntiä!". Tjs.
Reissua voi seurata...
...että jos päivittäisi tulevalla lapinruntsilla tätä kirjaa päivittäin, kaikkine tarinoineen ja kuvituksineen. Meillä on kuitenkin suhteellisen pitkät siirtymiset paikasta toiseen. Tai sitten on muuten vaan vapaata lorviaikaa. Että stay tuned! Pyritään siihen päivitttäin että ennen iltapäiväneljää olisi raportti julkaisukunnossa. Siis siinä tapauksessa että jos riittää wirtaa. Koneessa tai äijässä. Viimeaikoina on wirta ollut hieman vähissä.
Kaikki tulevat runtsin vedot kuvattaneen myöskin videolle, ei voi kun toivoa että meininki olisi raivoisa ja porukkaa paljon. Ainakin me tulemme antamaan kaikkemme tulevilla keikoilla, ja niin hyvin kuin osaamme. Nähdään!
Kharma
Jengiä lappaa bussiin runsaine kasseineen. Pitkä reissu edessä. Simpanssi ja Kanttori tulevat Eurasta kyytiin. Vedän heti läpi arvuuttelun Ween, eli artistin, takkimäärästä. 4, 5, 6 ja 7 olivat arvaukset. Oikea vastaus on kuusi takkia! Ajo-, korjaus-, talvi-, keikka-, keikka-, ja rouduutakki. Ihan varmasti sillä oli vielä keikkapaidat kassissa erikseen. Ei jumalauta! On ehkä parempi jättää kertomatta että Weellä on autossa vielä kahdet sandaalit, kolmet pikkukengät, kahdet bootsit ja yhdet talvisaappaat. Ei jumalauta! Aina mä oon tosin tiennyt, että Weellä on aina mukana varan, varan, varanvara. Ja sen päälle vielä vara! Sillä on keikoillakin mukana varamonitori. Varapatterit (tämä on oikeesti järkevää) ja vara-avain (niin tämäkin)...
DJ Tomppa kaasutti dieselin hirveään menoon, lain sallimissa puitteissa tietysti. Olimmekin perillä Kharmassa sopivasti. Täytyy todeta paikan sisustuksesta että komia on. Prameempi kun naapurilla, ei nimittäin ihan jokakylässä ole näin tyylikästä baaria. Tosin lavaa ei täälläkään ole välttämättä alunperin suunniteltu livesoittoon.
Saimme kikkarat sopimaan vaivattomasti. Sijoittelu tosin ei ollut niitä parhaimpia, mutta niin mennään miten vaan on mahdollista. Lavasoundit ja kuuntelu olivat jopa ihan ok. Tämä on tietty kivaa, joskus kun ei kuulu kun pelkkää huminaa tai kolinaa... Pitkän tsekin jälkeen pizzalle ja suihkuun. Ei sitä aikaa kuitenkaan niin perkeleesti ollut makuuttaa, joten keikkapaikka kutsui aikas pikaisesti. Setti alkoi ja mää näin katsomossa muutamia persoonia, jotka muistan nähneeni hämärästi aiemmin. Myöhemmin tiedusteltuani, pojat vahvistivat näyn. Ei nyt mitenkään valtavasti ihmisiä, mutta kivaa oli. Kuten yleensä.
Ehkä universumin hienoin homma eli yöroudaus. Ei perkele että jaksaa vituttaa aina. Ei voi mitään kun pitää illaksi ehtiä Laplandiin. Noh, onneksi oli apuja ja kamat siirtyivät jengillä parkkipaikan halki ylämäkkeen. Sohjossa ei rokkikenkä pidä, joten nähtiin monenlaista sutimista ja kompurointia. Taisi se Simpanssi olla ainakin kerran perseellään.
Sisäpiirivitsi: "valkovenäläistä tölkeistä".
Positiivisesti ohentunut pasisti.
Hotelli Ylläs Saaga
Hieman ihmetytti Ween välttämättömät ajohalut aamulla? Kun Tomppa kuitenkin on bussin virallinen DeeJii, ja lupautunut siinä ohessa myös ajamaan autoa, että artistit saavat kerättyä voimia maksimaaliseen suoritukseen. Mutta ei, Wee haluaa nukkua huonosti ja ajaa aamulla. Wtf??? Nyt täällä ei jakele. Menee postit vääriin laatikoihin. Kaikista kummallisuuksista huolimatta ryhmämme lähti kohti Yllästä aamukahdeksalta. Perille saavuimme abauttia illansuussa. Oikeastaan ihan sopivasti, ainoastaan saunominen piti aikataulujen takia siirtää seuraavalle päivälle.
Koska talon kuviot olivat tutut, pähkäilyyn ei kulunut aikaa. Jätimme mm. toiset alapäät ja Ampegin suosiolla autoon. Söimme ja aloitimme keikan 22:45. Mahtavaa, aivan valtavan ihana aloitusaika. Ei niin valtavasti porukkaa, enemmän tosin kuin viime vuonna, mutta kaikki paikallaolijat olivat meidän. Kyykkyyn, ylös! Kädet, ylös! Nämä olivat juhlatuulella. Keikan jälkeen normaalit säätämiset ja suhteellisen ajoissa unten maille. Täällähän voisi suhteellisen vapaasti pämpätä kun tietää, että aamulla ei mikään valtava rapula odota. Saaga Bar on ainut tietämäni "täysin" savuton baari. On siellä savukoppi, mutta tupakka ei paikassa haise ja sehän sopii. Valoshouhan siitä kärsii mutta, mutta.
Melkein koko porukka kävi aamiaisella (vakinukkujia lukuunottamatta), jonka jälkeen purimme kamat kolmestaan Pikku-Juhan ja Ween kanssa. Osa porukasta katosi jonnekkin. Täytyy vaan toivoa, että poikien unet olivat makoisat. Kaikki rouduun määrän tasaamisehdotukset kaikuvat kuuroille korville. Jos kerran mää/me vaikka purkaa kamat täällä, niin jos ne nukkuneet sitten kasaavat toisaalla. Ei kuulemma käy, eipä tietenkään. Noh, yritän hiukan pujotella sitten illalla vaikka näyttelemällä ripulia. Vittuilua siitäkin tulee, mutta sen kestän.
Kävipä vielä niin, että kun puhe-elin aamupäivällä soi, meitä pyydettiin iltapäiväkeikalle Ylläskukkulan toiselle puolelle. Neuvottelut Ween kanssa kariutuivat ja jouduin ilmoittamaan että jätämme halutun vedon valitettavasti väliin. Wee kun pelkäsi äänensä puolesta. Iltapäivän ohjelma selkeytyi, ei sitten muuta kun kylvyn kautta kohti Pyhää...
Rakastavaiset jakavat pedin.
Dramaattinen kuvakulma.
Bistro
Siirtymä ei ollut mahdoton. Ainoastaan 200 kilometriä. Navigaattori ohjasi meidät tyylikkäästi hotellin pihalle. Tosin, tämä navigaattori vaiennettiin jo alkureissusta, ennen Jyväskylää, "ajettuasi, yksi, sataa metriä", "jatka, suoraan"... Miten ärsyttävää. Onneksi äänen saa pois. Pikku-Juhalla on vähän vastaavia oireita, koko ajan äänessä, aivan koko ajan. Muuten aika virheetön veikkonenhan tuollainen elektroonilaite on. Suorastaan ihana. Noh, Hotelli Pyhätunturin pihalla meidät otti vastaan telttavastaavana toiminut rockhenkinen mieshenkilö, jonka nimeä en nyt muista, soittomme pitäisi nimittäin soiman teltassa. Mielenkiintoista. Onneksi paikalla jo kymmenen talvea tönöttänyt kangashäkkyrä oli tosiaankin kangasta. Eikä esimerkiksi muovia, muovitelttaan ei oikein saa nimittäin siedettävää soundia aikaiseksi. Brrr... Ihan puistattaa.
Keikkapaikkana oli tosiaan teltta varsinaisen ravintelin jatkeena. Sanoivat että teltassa ihmiset ovat aika tarkkaan keikan ajan. Ja vain keikan ajan. Ihmeteltiin hommaa... Kai, se, sitten... Roudaus on aina kivaa kun keikkapaikka on suljettu. Niin nytkin. Minä tosin yritin väistellä kamoja hiukan, mutta heti tuli vittuilua, aivan kuten aiemmin uumoilin. Väistelin silti. Vittu ja vattu. Ei mitään häpyä. Tsekin jälkeen kävimme osittain syömässä. Poronkäristystä ja hmm... en muista. Siitä sitten suihkuun ja hankkimaan koomaa. Tulihan se.
Varttia vailla oli teltta umpityhjä. Takahuoneessa oli olutta ja Jallu. Kättelimme Jallun ja teimme setin rungon. Jallu lähti ja siirryimme telttaan. Hämmästyttävää oli se, miten ihmiset tulivat tosiaan juuri "kaksvajaa" telttaan ja bileet olivat samointein pystyssä. Vedimme hyvin. Kävimme jopa valokuvassa kesken setin. Hassua. Keikan jälkeen kommentit olivat aikalailla mairittelevia, jopa baarimikko kehaisi tykänneensä kovasti. Miltei tappiin asti meni. Ja taas suhteellisen heti nukkumaan. Reissu ottaa veronsa. Ollaan tylsää sakkia.
"Kielen alla ei mittää..." -Lääkkeet on nielty kiltisti.
Bistro
Ilmeisesti matkaväsymys pakotti meidät nukkumaan aamupalan ohi. Onneksi. Olo oli kuin omenalla. Suihkuun ja etsimään ruokaa hotellilta. Jopa meille limonaadia tarjoillut herra kehui settimme olleen hyvän! Siis muisti asian vielä aamulla! Wow, pakko siitä on sitten vakuuttua. Meillä oli ruokalippuja niin paljon, ettemme millään olisi kaikkea ehtineet syömään. Siis niillä saatavissa olevia aterioita. Tuollaisen punaisen lipun nyt syö aika äkkiä. Ho-ho. Meidät ohjattiin pöytään ja alkupaloina syöty salaatti maistui taivaalliselta. Minäkin otin kolme lautasellista, vaikka en syö salaattia. Mitäköhän kemikaaleja...
Buffetin jälkeen vaihdoimme rinneasut päälle ja totesimme näyttävämme ihan ammattilaisilta. Jokainen on vuosien saatossa hamstrannut lasketteluun sopivaa asustetta. Rampe otti lumilaudan ja me Simben kanssa kaavailimme Bladeista. Vuokraamon setä kuitennii sanoi varoittaen, että ne on vaikeemmat kun tavalliset. Muutimme mielemme, pyysin jopa kypärän lainaksi kun kaikki kuului luontaisetuihin. Vuokraamosta piti laskea punaista rinnettä alas saadakseen hissiliput. Alas päästiin ja sitten hissillä ylös. Ja samantien kauhea virhearvio, mustaa alas. Voi helvetti, olis tämänkin voinut hieman helpommin aloittaa. Oli aika valkoista poikaa alarinteessä. Hiukan oli rapulakin. Hiki oli valtaisa ja oli pakko käydä muutaman laskun jälkeen tankkaamassa rinneravintolassa. Tuolihississä istuskellessa voi kaiken luppoajan käyttää soittamalla kaikki kaverit läpi ja vittuilemalla, "missäs sää? jaa, no mää...". Juu, väsy tuli ja kävimme pienillä päikkäreillä kun kerran kämpän pihaan pääsi suoraan laskemalla. Sillävälin Juini ja Pikku-Juha, tuo Alppien kuningas, olivat myös lähteneet mäjelle. Hiukan kävi sääliksi kun ne liput kerran sai vain, ja vain, alhaalta. Kjeh-kjeh. Lepo auttoi ja tapasimme pojat vilvoittelemassa eräällä terassilla. Kokosimme ryhmän ja lähdimme vielä hetkeksi laskemaan. Palauttaessamme kamoja joku mainitsi oluen ja vuokraamon kiva setä kuuli sen. "Mulla on tossa pari olutta hangessa, haluatteko ne?" Tottakai, ja olivathan ne todellakin kylmiä ja hyviä. Hän oli niitä pantannut kaverillee joka ei päässytkään perille. Itse niitä ei voinut töitten takia nauttia. Juttu soljui ja hän paljastui myöhemmin Angelin Tyttöjen rumpaliksi, Antiksi? nimeltään. Kutsuimme hänet keikalle ja lupasimme tarjota oluet takaisin.
Palvelu oli kämpässä kohdillaan kun meitä odotti lämmitetty sauna. Ihana fiilis. Hiukan tietty tuota omaa pohjetta kolotti, kun kerran kaaduin tasaisella hissiä odotellessa, silloin pohkeeni sai nimittäin vähän luonnottoman pitkän venytyksen. Ainakin näin jäykälle kaverille. Sauna, ruokailu, nokoset ja keikka...
Keikka oli aikas sekavan oloinen. Wirta alkoi olla vähissä. Sitä ei niinkuin jaksa edes antaa kaikkeaan, kun tietää, että kun tämä on ohi roudataan ja hypätään autoon seuraavaksi päiväksi. Ensi kerralla, ensi kerralla, ensi kerralla otamme sitten maanantain vapaaksi ja laskemme ylimääräisen päivän ja ajelemme yötä myöden kotio. Eikö? Soitimme silti vartin vajaa kaksi tuntia. Hooh... Pyysimme pari näpsäkkää tyttölasta nolaamaan itsensä lavalle "pää, olkapää, peppu" -leikin tahdissa. Valinta oli vaikeaa, kun innokkaita olisi ollut niin paljon, ja pah! Muistoksi he saivat eskokoa olevat punaiset tohtoripaidat, jotka vilkkuivatkin loppukeikan iloisesti yleisön joukossa. Ekaa encorea odotellessa huudatin jengiä ja vastausmyrsky oli melkoinen. "Kiitos Ruka"... ja nauru päälle. Riskirajoillahan siinä liikuttiin, onneksi ymmärsivät huumorin vastaamalla nauraen. Kaksi encorea selittyy sillä, että Simbanssi ei osunut sormella ekan een jälkeen minidiskin playnappiin. Ja jengi ehti aloittaa huutamisen. Perkele. Ei olisi millään jaksanut.
Keikan jälkeen joku ulkopuolinen totesi olleen liian paljon puhetta. Tottahan tuo! Mutta kun Wee oli kauheella puhepäällä. Asiaa tuli kuin vain Ween suusta voi ja homma kävi tosi epäselväksi. Musan pitäisi puhua ja spiikkien pitäisi viedä keikkaa soljuen eteenpäin. Nitoa biisejä toisiinsa, kuljettaa hetkiä jolloin ei soitto soi... Ei niin että kun tulee spiikki, niin "keikan virta katkeaa". Tänään näin, mitään biisiä ei silti jätetty järjettömän jaarittelun takia soittamatta.
Puramme kamat aikas nopeasti keikan jälkeen, emme edes pyörähdä baarin puolella. Melkein kaikki osallistuvat purkamiseen kun ainoastaan neljä äijää jää pakkaamaan, ei helvetti, mihin se jengi taas hävisi? Itsestä tuntuu, että olen aina purkamassa ja pakkaamassa. Helppohan se olis todeta, että mua väsyttää, että suihku olis kivempi. Kaikki jos tekis niin, ei paljon kikkara liikkuisi. Hooh, ei tämä nyt ole mikään avautuminen, mutta ne on pääsääntöisesti aina ne samat äijät, jotka näistä luistavat. Kommentit ovat yleensä seuraavanlaisia: "luulin että ensin nukutaan pari tuntia?", "luulin että ehtii käymään suihkussa?", "eiks pitänyt pakata kassit enste?" tai "miksei mulle kukaan sanonut?". Tosin, mä luulen vaan, että kukaan ei kuuntele. Jos asiasta sanoo, vastahyökkäys on taattu ja pitää olla heti torjuntakannalla ja toppuutella sanomisiaan, vaikka miten vituttais... Ihmiset on tietty erilaisia, itelle ainakin tulee hirvee syyllisyyden tunne, jos ei ole osallistumassa. Olen itsekin syyllistynyt samaan, sen verran harvoin kuitenkin, että on varaa sanoa. Toinen kokee varmaan toisin. Jokatapauksessa, kuitenkin, lähdimme jurruttamaan bussilla kotio kamojen purun jälkeen kakskytä vaille neljä. 14 tuntia myöhemmin saavuimme Ugandaan.
Kaikesta rutinasta ja kitinästä huolimatta, koko reissusta jäi positiivinen mieli. Palvelu oli erityisesti Pyhällä kiitettävällä tasolla. Siispä koitimme olla kovasti siivosti ja sammuttaa valot lähteissämme. Sitä en rekisteröinyt, olisiko joku jopa tiskannut? Tuskin.
Tuosta alaalta puuttuu pari rinnekuvaa, lisätään het kun Rampe ne toimittaa. Eli tosi nopeesti...
Kalsarikänni vai aamucokis?
Heroes of the day.
Huikeat maisemat.
Hooh!
Reissua ei voinutkaan seurata... "livenä", koska wirtaa kirjoittamiseen ei riittänyt. Nyt kyllä wirtaa jo on...
Kuvia pitää vielä katsella ja videota koostaa... Jotain tullaan tänne nettiinkin sitten tulevaisuudessa lisäämään. Wait and see...
Torstaita odotellessa. Silloon on rok-rok.
Club Frendi
Paraisten keikka, noh, ei ole paljoa muistikuvia kun tuli oltua niinsanotusti "hieman" känässä. Olin itse ottanut varaslähdön reissuun siirtymällä jo aamulla Paimionsuuntaan erään ystäväni hoteisiin. Siellä sitten imimme olutta jo iltapäivällä. Hyppäsimme keikkabussiin pysäkiltä, jonne ystäväni isä meidät onneksemme kuskasi.
Oli hiukan häslinkiä kamojen kanssa, sijoittelu ei ottanut onnistuakseen. Toinen alakaapeista paloi liiallisen soittamisen seurauksesta jo tsekissä. Hooh, nuo kaiuttimet ovat kokeneet kyllä kovia. Onneksi uutta ei tarvita ennenkuin joskus loppukesästä.
Yöllä keikkabussi tiputti meidät Kaarinankohdilla kyydistä. Pojat jatkoivat kotia kohti, meillä olutta riitti yhä. Niin, ja mekin pääsimme taksilla kotio.
Aquarius
Veimme kikkarat lavalle jo kello hyvissäajoin. Roudaamisesta olivat poissa Iso-Juha sekä Kikkeli, aikataulut sekä sairastumiset sotkivat suunnitelmia. Olihan siellä lavalla tavallaan enemmän tilaa häärätä ja minäkin sain rauhassa tehtyä korvamonitoreihini edes jonkinlaiset soundit. Eikä keltään kyrvähtänyt odotellessa. Jes.
Se on Wappu ny. Ja naapurin 30-vuotissynttärit, johon myös koko bändi vieraineen olivat kutsutut. Saunottiin, värjättiin tukkaa ja vedettiin olutta. Parasta näissä on se, että koko porukka pakotetaan saman katon alle, kerrankin. Hieman jännitti viedä about 21 kutsuvierasta keikalle, mutta se onnistui kasvojemme säilyessä ihan ok.
Todistimme ehkä parasta Ugandankeikkaa. Nähtiinpä lavalla silti yksi alisuorittajakin. Artisti pähkäili taas paitaosuuden kanssa ja pyysi lavalle pari ukkelia. Minä löin jalkaa äijien eteen esteeksi ja koputin kutsujaa kovasti olkapäähän, kröhöm, meillä on vain näitä naisten paitoja. Oho! Ohjelmanumero jatkui kuitenkin naikkosten astuessa lavalle nolaamaan itsensä. Ihan hyvä, ihan hyvä. Huutomyrsky oli valtaisa ja fiilis korkealla sijainneessa katossa. Keikka loppui ja me vietimme hiljaiseloa takahuoneena toimineessa hotellihuoneessa, poissa käsiltä.
Heh. Wee siinä sitten aamusta ihmetteli, miksi hän oli huppelissa mutta muut ilmeisesti eivät niin kovastikaan. Salaisuus piilee siinä ikivanhassa presidenteiltä sekä viekkailta yritysjohtajilta matkitusssa tavassa, jotka lypsivät vierailtaan tietoja heidän alkaessa avautua humalan noustessa. Sitä voi pysytellä selvänä vaikka kanniskelemalla samaa saatanan tölkkiä tunnista toisehen. Kukaan ei huomaa mitään. Samaa olen koittanut baarissa, alkohoolitonta olutta tuoppiin ja täydestä menee. Kukaan ei huomaa mitään.
Er.
Alpo, hes got the look.
Pikku-Juha, shes got the look.
Simo tuli ulos kaapista...
Greetings fron London!
Wee visiteerasi Englannissa, Lontoossa, katselemassa eroaako se muu muaalima nyt muka niin paljon Suontaanraitista...
Erosihan se. Olihan se suuri ja ihmeellinen. Ohessa kuvamuotoista todistetta.
Nähdään mahdollisuus.
Ilmoittaudutaan.
Unohdetaan koko asia.
Hello Africa!
Tulipa allekirjoittaneen visiteerattua sitten eri mantereella. Tuskastuttavan kuumaa, outoja makuja ja hajuja. Roikkuvia lehmänpäitä, kynittyjä kanoja, kärväsiä. Kusiviemäreitä ja Nokian kännykkävitriinejä sulassa sovussa. Varpaanväleistä pursuavaa lämmintä Saharan hiekkaa... Samettisia ruohomattoja... Aah...
Ohessa pari pakollista näytettä, alempi kuva on otettu ennennenen kuin selkä sanoi poks.
Muurit vuodelta 851. Pasisti paikalla n. 1155 vuotta myöhemmin...
Hot.
Ilmaiseksi keikalle?
Julistamamme "kilpailu" on osoittautunut todella suosituksi. Tunkua keikoille on ollut enemmän kuin osasimme odottaa tai mitä meillä on edes resursseja lippuja järjestellä... Nimittäin, hyvin usein voittajat joudutaan arpomaan!
Kiitos osallistujille. Jatkakaa samaan malliin!!!
Santa Fe
Ajoimme kohteeseen vissiin ja liki viisi tuntia, joka on siis järjettömän kauan. Otettiin siinä matkalla tosin äijiä ja kamoja kyytiin eri paikoista ja käytiin pissalla ja kaljaa ostamassa ja jätskillä jaja... Viimein perillä. Kamat totutusti sisään ja kamojen asettelua, vuorotellen. Yhtä aikaa kun ei mahdu. Viimekertaiseen oli sentään eroa sen verran, biljardipöytä oli lähtenyt "lavalta". Auttoi paljon vaikka Ampeg sisään rullattiinkin. Tämä taas siksi kun nykyään vedämme yhdellä alapäällä näitä pubeja. On yksi alapää yhä kuolleena kämpillä. Korjataan se sitten kun tarvitaan todella.
Ehdimme lunastaa huoneet ennen vetoa. Artisti tosin unohtui puuteroimaan taas kerran ja hänelle piti soittaa moneen otteeseen, että nyt olis pitänyt alkaa jo. Mutta ei. Päätimme jo aloittaa keikan jos ei häntä näjy. Silloin kun Rampe iski kapuloilla tahtia, artisti ilmestyi kiiltävän tukkansa kanssa ja alkoi luritella. Kanttorilla oli pitkästä aikaa uusia kikkaroita mukana. Riippapiano, se se on. Sellainen roikkuva syntetisaattorin näköinen kirves. Sillä kelpaa sitten liehutella ja hurmata fanityttäjen syrämmiä. Noh, onpa itsellänikin sellainen minipasso. Uusi sekin. Hänen nimensä on "Svart-Ookke". Kyllä silläkin kelpaa hurmata... Homma eteni niin että kanttori löi huti näppäimistä treenin puutteen vuoksi. Onhan se nyt aivan eri asennossa mitä trad. soitin. Ja minä soittelin epävireisesti, vaikkakin muuten ihan ok. Oli hieman jäänyt sisäänajamatta tämä Ookke. Sanotaan niin, että vakioarsenaaliini kuuluva viritysmittari pelasti minun iltani. Hiukan oli vaikeuksia kun Rampen korvamonitorointi niinsanotusti kusi. Ei tainnut olla hänellä kivaa. Veto oli hyvä.
Yöllä olimme porukalla viihteellä, kuten Tammisaarelaiseen perinteeseen kuuluu. Oli vissiin kivaa. Vai oliko? Sama se.
Riippapiano.
Heavy Brothers Band.
Hotelli Kantri
Kuin kalat kuivalla maalla, haukoimme happea aamulla. Sekä oikeastaan kokonaisen ajomatkan Inkeroisiin. Roudaus oli yhtä helvettiä kierreportaineen. Mutta me emme valittaneet, meillä oli menossa sellainen itseruoskinta rangaistukseksi hankitusta krapulasta. Polvet huusivat ja nilkat naksuivat. Ja sitten pitäisi vielä syömisen jälkeen vetää täysipainoinen keikka. Hooh.
Kolme minuuttia ennen h-hetkeä kokoonnumme salissa. Oli aikas hassua kattoo mitä tohtorit touhuavat kun intro soi... Yks seisoo mikserillä ja kattelee jengiä, yks juttelee jonkun asiakkaan kanssa ja polttelee tupakkia, pari istuu jossain nurkkapöydässä ja juo kahvia... Siitä sitten 2 sekunttia ennen lavalle. Mahtawaa! Mikä rutiini!!!!
Yleisöstä kuultua: "Kyllä näkee, että jätkät on ammattilaisia".
Jep.
Keikka loppui 0215. 0230 ummistin silmäni ja vedin peiton korviini. Niin taisivat tehdä kaikki muutkin. Tapasimme aamiaisella 1000 ja ihailimme itseämme. Olimme nukkuneet kerrankin kunnon yöunet.
Vielä yksi porrastetsaus ennen kotiinpääsyä. Niin, ja pieni ajomatka.
Beard Brothers Duo.
Kesä, festarit ja hyttyset?
Kääntyipä kelit kesään, hui.
On siinä hyttysillä kylmät pesät.
Sattuipa silti sillai sopivasti,
tästä etiäppäin keikkafiilis alkaa.
Laitethan kaikki tanssikengät jalkahan.
Oollrraaaaaiiiitt!!!
Ei saatana.
Mää tiedän, Weellä on bändille uskomaton yllätys perjantaiksi. En kerroooo... Lällää...
Hot Rock Cafe
Aivan jumalattoman suuret ja uudet monitorit! Niissähän on kokoa niin paljon että jonkun pikkuniagaran voisi laskea niissä istuskellen. Siinä jää melkein vanteellinen tynnyri toiseksi. Ei mitään, hyvät ne on. Kiusaan vaan kateellisena.
Uganda on meille ollut ok keikka-alustaa jo jonkin aikaa. Kiinnostus on Ugandassa lisääntynyt pikkuhiljaa. Niin tänäänkin, paikalla oli todella mukavasti ihmisiä. Joukoista bongasin sellaistakin henkilöä, jota en olisi ikinä uskonut keikoillamme näkyvän. Kehitystä, kehitystä tämäkin. Wee oli selvinpäin todella hyvä. Hyvä! Hyvä Wee!!! Jutut olivat oikeasti hyviä ja naurattivat jopa bändiä.
Roudasimme kamat autoon keikan päätteeksi kun ketään ei olisi kiinnostanut aikainen roudaus seuraavana aamuna. Mieluummin nukutaan ja lähtetään sitten Hankohon.
Hangon Casino
Casinolle hyvillä fiiliksillä. Ilma on mukavan rento ja shortseilla mentiin. Matka kesti tosin taas tovin kun kaikki ja paljon muutakin poimittiin pitkin matkaa kyytiin. Olis tietty paljon helpompaa kun lähtö olisi yhdestä paikasta. Ei voi voittaa ei, noh, onneksi siinä mistä kanttori haetaan kyytiin on kaljakauppa. Ja jäätelölaarit. Niitä me ammensimmekin kaksin käsin, minä ja Krisse jopa kaksin kappalein. Hyvää ja piristävää.
Hankoon, paikalle päästyämme kuulimme notta meille ei sittenkään ole sen kummempaa majoitusta hankittu. Vai että kaikki majoitustilat varattuja? Sikäli on tietty ihan käsittämätöntä, että majoitusta ei saatu varattua vaikka keikka oli sovittu jo tammikuussa. Noh, kunnon kooma auttaa nukkumaan vaikka missä. He-ko, heko. Too old for this shit! Sama suomeksi, nää on nähty niin miljuuna kertaa. Ensikerran sitten asia on varmaan kunnossa? Muutenhan kesäisellä Casinolla oli oikeinkin mukavaa, söimme alakartessa ankanrintaa ja aamulla vielä seisovasta pöydästä.
Minulla oli matkassa sellainen monivaihteinen fillari ja kävinkin vetämässä sillä 15 kilsan lenkin. Kävelin myös samaan syssyyn abaut neljä kilsaa. Pojat tuijottivat sillätovin jalkapalloa bussissa. Takahuoneessa oli wessa, iso peili ja tarpeeksi tuoleja. Jääkaappi piti oluset kylminä ja Casinon tornista kuumotimme auringonlaskua. Aikamme vetkuteltuamme astuimme lavalle ja otimme tilan haltuun. Meininki oli siinä seiskaplussa paikkeilla. Tai kasimiikan. Lavalle sattui neljä naikkosta paitaa tanssimaan, eihän meillä ollut kun kaksi. Ne jaoimme ja nämä ylimääräiset näyttivät hämmästyneiltä. Kiitos patsastelusta ja näkemiin. Alkaa mennä persneton puolelle jos aletaan liikaa promoa jakelemaan. Heh.
Yöllä koomailua Casinon läheisyydessä. Ja kamat purimme aamulla silti sovittuun yhteentoista mennessä. Tämän jälkeen siis suoritettiin jo aiemmin mainittu ruokailu.
Tö Cäsinö.
Opettajien Kesäpäivät 2006
Olimme perillä ajoissa. Liukastelimme hotellin pihaan, jossa isäntämme otti meidät kättelemällä vastaan. Terve, terve, hauska tappata. Tutkimme keikkapaikan, joka paljastui vuosi sitten valmistuneeksi hotellin yökerhoksi. Savuton sellainen. Lava oli ihan ok, varsinkin kun saimme vahtimestarin veivaamaan lisäkoroketta tanssilattialle päin.
Olen nähnyt valon. Valo tuli minulle humppa-artistin käyttämien kahden laulumikin muotoisena. Toiseen hän lauloi liidit ja toiseen, siihen joka meni multiworkkismashiinahässäkän läpi, taustalaulut. Tämä multi-workki-smashiina-hässäk-kä hoiti sitten niiden multiploimisen. Wtf? Olen nähnyt melkein kaiken, mutta en tuollaista. Wow!!! Pisti kyllä hymyilyttämään...
Emme ottaneet viinaa ennen keikkaa. Wee jopa kävi sauvaluistelemassa jonninmoisen lenkin. Siis otti hien pintaan. Tämähän alkaa näyttää proomeiningiltä. Kahden biisin jälkeen huusin armoa ja yritin saada Simon huomion, tartteen pyyhkeen, en näe mittään. Simo toi pöytäliinan ja hiki kaikkosi silmikosta. Aika valtavan hyvin me saimme jengin mukaan soittamalla siis musiikkia. Muusikkoja me emme ole. Pikemminkin viihdyttäjiä, oikeastaan, arvostan enemmän jos joku sanoo jonkun osaavan viihdyttää. Siinä on silloin ikäänkuin siirrytty soittamisesta seuraavalle tasolle. Miettikääpäs sitä. Soittamaan oppii koulussa, mutta missä oppii ja ymmärtää viihdyttämisen taidon?
Sattuipa tälle kertaa tämä bussimajoitus. Rampe! Bussimajoitus! Aamulla siellä sitten keittelimme kaffetta ja kävimme ostamassa aamiaiset. Kaikkea ei sentään saanut ilmatteeks. Hmmm... aika hassuja nämä tällaaset missä ollaan kyllä ravintolassa mutta tilaaja on joku muu kuin ravintola. Kaikesta pitää tavallaan neuvotella tilaajan kanssa ja ravintolaa ei juurikaan meikäläisten palveleminen kiinnosta. Tämä siis näin yleisellä tasolla pohdittua. Urheiluhotellin toimissa ei ollut moitittavaa. No, ainoastaan se yksi kerta hämmästytti kun Jaffaa hain. Se maksoi. Taisi illan kuluessa muuttua ilmaiseksi viimein, kun asiat osapuolille valkenivat. Eli ei se "Soitan bändissä" -paidan käyttäminen ihan huono idea ole.
Oliver's Inn
Olemme Vaasassa jo iltapäivällä. Oven takana on mustaihoinen nuorimies siivoamassa. Näytän hänelle ilmapasson soittoa, että tajuaisi meidän olevan illan yhtyeen. Lopulta lupa heltiää, kamat sisälle ja tsekki. Vaikeaa on, tarttis olla äänimies matkassa. Selviämme ja siirrymme syömään. Maitoa! Juomme maitoa! Siirrymme hotelliin ja osa meistä ottaa alkuillan koomat. Itse sain koomattua liki kolme tuntia. Se tuli kyllä tarpeeseen. Tämän jälkeen tuijotamme jalkapalloa ja siirrymme keikkapaikalle tuijottamaan lisää jalkapalloa ennen keikkaa. Siinä selän takana, ravintola täyttyi ääriään myöten kuin varkain...
Keikka alkaa, olemme ymmällämme. Lavalla on vaarallista. Porukka ei tahdo pysyä poissa sieltä. Ahdistaa niin perkeleesti mutta on pakko hymyillä. Soittokin sekoaa, viimeistään siinä vaiheessa kun sain tuopista takareisilleni. Olut oli ihan ok-lämpöistä mutta että olisin voinut sen kyllä juoda... Hyvä suomi! Poika huutaa eturivissä! Siis mitä? Nyt valkenee, tämä porukka näkee meidät ulkomaalaisena bändinä. Johtuu varmaan siitä, että ween spiikit eivät taipuneet ruatsiksi. Osaahan se sen, et-tvoo-tree-fyyra... Ja sitten vielä sen toisen, taks-ga-du-ha!
Pelottavaa, todella pelottavaa. Häivymme limonaadit juotuamme keittiön ovesta hotellille ja nukkumaan. Jaamme kanttorin kanssa huonetta, hänen saapuessaan olen jo kerennyt suihkutella. Hän yllättää minut tuijottamasta, ilman minkäänlaista ajatusta, Jukolaa telkusta. Siis sitä suunnistusta. Pyytää asiallisesti sammuttamaan sen paskan ja valot. Pitkän yön jälkeen, aamulla aamupala, kakka ja kamojen kasaus. Meille kerrotaan paikalla olleen 400 ihmistä. Se on ihan ok, kun ei mahdu kuin 200. Kaaoksen syykin alkaa valjeta.
Merkittäköön päiväkirjaan vielä tämä: Reissu pitkästä aikaan sellainen, missä Rampea ei vituttanut koko matkan aikana mikään. Ei mikään.
Ai, jai, jai, jai...
Täällä aletaan olla todella täpinöissämme! Juhannusveto lähestyy ja fiilis nousee koko ajan korkeammalle. Tulemme antamaan Juhannusaattona kaikkemme. Rokkaamme niin, että heikompaa tulee hirwittämään.
Otamme kuvaten keikan neljällä kameralla. Taltioidusta materiaalista koostetaan kesän kuluessa dvd. Tätä tullaan sitten kierrättämään ainakin näin alustavissa ajatuksissa pelkästään bändin keskuudessa. Jos ohjaus on parempaa, kuvanlaatu kirkkaampi ja taustanauhat toimivat, kuten NW:n uudessa livessä. Sitten, sitten härpäke lähtee myyntiin. Tjaa, voisihan sen laittaa levitykseen markkinointimielessä p2p-verkossa. Mahtawa idea, vaikka sen just keksinkin... Pitää huomenna vielä maistella oliko idea hyvä? Ai perkele, emme me saa mitään surroundia nauhalle. Vai kui Simo? Saammehan?
Että ei muuta kuin sankoin joukoin heiluttamaan käsiä ilmassa ja todistamaan hyvää tunnelmaa. Tervetuloa!
Ps. Pitääköhän käydä parturissa? Pelitaktiikat on jo hiottu.
Meidän hienoa...
...mediasivua on nyt päivitetty kaikkien kauhuksi. Kiitos ja anteeksi. Se on se tuossa vasemmalla ylhäällä, mikä näyttää ihan "play"-napilta!!!
Muutos huomiseen...
Jari Sillanpää on pipi ja tilalle ei saada tällä aikataululla korvaavaa artistia. Joten, meidän settimme alkaakin jo aaton puolella, klo 2245.
Eli ottakees tämmöinen pikku venkura huomioon. Toivotamme Jarille pikaista paranemista ja katsomme mitä tohtoreina voimme asialle tehdä!
Raumanmeren Juhannus 2006
Jaaha, keskikesän ehkä odotetuin keikka. Tulihan tää päivä viimein. Ja koska me Rampen kanssa olemme niin malttamattomia, suunnistimme jo alkuiltapäivästä vuorobussilla Raumalle. Tapasimme Boomannin Nesteessä ja kävelimme kohden festivaalialuetta. Noukimme passit kaulaan ja menimme oluelle. Ja sitten otimme toiset oluet hyvän fiiliksen vuoksi. Sen jälkeen katsastimme keikkapaikan, bändejä sekä ilmapiirin. Kaikki ok. On aika oluen. Emmehän me nyt muuten olisi olutta päivällä nauttineet, mutta kun piti saada takaisin matkaan kulutetut yhdeksän euroa. Kun olut kuulopuheiden mukaan maksoi festivaalialueella kutosen, piti meidän siis juoda molempien 1,5 olutta. Eiköhän sitä voiton puolelle jääty. Liikaa ei pidä itseään silti viihdyttämän, keikkaa kohti kun aika rientää, äijien pitää kuntohuippuaan tähtäämän... DoctorXpress saapui alueelle illansuussa kuljettajanaan artisti itse. Myös kitaristimme Vehmaalta saapui tässä kyydissä. Sitä minä en tajua, että miksi piti taas kerran ajella sen bussin kanssa ensin Raumalle, sitten takaisin Ugandaan ja taas Raumalle. Eikö näitä asioita voi muuten järjestää? Hä? Tämä oli nyt jo toinen kerta. Jokainen kerta maksaa vähintään 20 euroa. Kuka ne maksaa? Hä?
No, se siitä. Kulutimme aikaa palloilemalla eri lavojen välissä ja nauttien kaffetta sekä muutenkin bäkkärillä eteen levitettyjä ruokia. Odottavan aika on tosiaan joka kerta pitkä. Ainakin jos pitää himmata.
Oli hieman vaikeuksia tämän kuntohuipun kanssa. Nimittäin, keikan piti alkaa 2245. Sitten sen piti alkaa 2315, sitten 0000... Kun keikka sitten alkoi 0030. Niin sitä vaan, että aika vaikeaa pitää lavallemenolatausta yllä kun se tussahtaa tushuna jo muutaman kerran ennen hoohetkeä. Kun siinä ennen vetoa vielä hieman roudaa, on ongelmia langattoman kanssa, virittää neljä videokameraa ja vaihtaa vaatteita, onhan sitä hieman sekava olo kun keikka alkaa. Siitä hetkestä lähtien kun edellinen bändi lopetti 2345, en pysähtynyt hetkeksikään. Ei ollut aikaa puida lavalle menoa valmiiksi mielessään. Siis olo oli jotenkin vajaa. Ei ikäänkuin ole paikalla. En tiedä, ymmärrättekö yhtään, mitä tarkoitan? Minä en ainakaan enää halua vastaavaa kokea. Haluan itselleni sen viimeisen 15 minuuttia ennen keikkaa. Yhtään kameraa en enää viritä. Siihen hommaankin varmaan pystyy jonkun apulaisen hommaamaan?
Kaikenkaikkiaan hyvä keikka. En sitten tiedä miksi suussa maistui pienoinen vivahde. Aika sopi meille paremmin, valot toimivat. Porukkaa oli paljon ja ne vielä tykkäsivät. Mitä tässä sitten suremaan. Ehkä juuri kaiken tämän häsän vuoksi koin tämän jotenkin sekavana, enkä pysty muodostamaan selkeää kuvaa miten se meni. Hyvinhän se. Meni. En minä tiedä, ääh. Onneksi kehuja on nyt jälkeenpäin kuulunut monesta eri suunnasta. Alkaa itsellekin valjeta asian oikea laita...
Ans kattoo ny. Minä kun olen ruumiinrakenteeltani lähellä päärynää, sen vuoksi en pidä esiintymisestä ilman paitaa. Lupasin kuitenkin jo viime kesänä, että RMJssä soitan sitten vuonna 2007 ilman paitaa. Hui-hui... Onneksi ukaasi pätee ainoastaan päälavalla soittamiseen. Enkä oikein usko, että...
Keikan jälkeen kamat bussiin ja juoksujalkaa bäkkärille imemään mehua. Yhdet siinä ehdittiin ottaa kun piti lähteä kotimatkalle. Onneksi jääkaapissa riitti virvoketta. Bussilastillinen ihmisiä hölmistyi sata metriä ennen artistin kotiovea, kun hän pysäytti bussin ja meni kuselle puskaan. Että miksi nyt pysäyttää kun melkein perillä... "Kun tuli kusihätä" -artisti vastasi.
Pojat leijuvat.
Rames ja rento bäkkärifiilis.
Jarno J. Alapartainen.
Tanssilavaa pystytetään.
...ja pojat sitten siellä.
Der Bassist Und Ohne Fan!
Keikkafiilistä.
Keikkafiilistä nummer two.
Nyt kun Jussin savut ovat haihtuneet...
...voimme varovasti tiedottaa menevämme studioon äänittämään promootiomateriaalia Lopen keikkaa edeltävänä aamuna. Niin paljon äänitetään mitä päivässä kerkiää. Tai miten kauan siis hermot kestävät...
Viime perjantain keikka (siis RMJ) kuvattiin monella kameralla. Kahlaus tämän kanssa alkaa heti kun kovalevytilaa vapautuu. Ajoin eilen kokeeksi yhden nauhan sisään ja eihän se vaadi kuin noin 19 kikaa per kasetti. Notta huhhuh.
Kaikkiin kyselyihin näiden suurten lupausten lunastamisesta vastaan eteläiseen tyyliin, manana, manana!
Onko jollain lähettää...
...meille RMJssä (meistä) ottamiaan kuvia? Olit sitten amatööri tahi pro, kaikki kuvat kelpaavat katsottaviksi. Okei, myös ne kännykällä otetut. Kuvat voipi laittaa sähköpostin liitteenä osoitteella "dr.wellu@gmail.com". Näitä kuvia sitten käytetään luvallanne tulevan dvdn mahdollisessa kuvagalleriassa.
Tak, tak! Ja muutenkin iso kiitos :)
Tuli tässä...
...mieleen sellainen juttu mikä on jäänyt kertomatta. Sattuipa jollain keikalla niin että artisti, elikkä Wee alias Wellu viivästyi taas kerran sovitusta keikan alkamisesta. Oli ilmoitettu, että aloitamme soittamaan yhdeltätoista. Kaikkihan tämän tajuaa? Paikalla pitää olla tietenkin ennen. Artistia ei vaan kuulunut ja hän saapui paikalle vartin yli. Ainakin vartin myöhässä. Tätä sitten joukolla ihmeteltiin ja kävi ilmi, että hän ei tullut ajoissa siksi, kun hän kerran tiesi, että keikka ei ala yhdeltätoista. Että ei hänellä mitään kiirettä ollut, kun keikka ei ala ennen kunnes hän on paikalla.
Ei siinä mitään, tiedän että kaikki jollain tavalla lahjakkaat tai taiteelliset ihmiset ovat jostain kohtaa hieman outoja. Niin minäkin. Lahjakkuuttani en ole vielä löytänyt...
Tohtorit goes studio...
Booman saapui jo edellisenä iltana Ugandaan odottamaan aikaista siirtymistä Paimioon. Heräsimme siinä 0530 ja aamupalan sekä toimien jälkeen, kannoimme äänentoiston kellarista bussiin. Kiva verryttely.
Paimiossa pystytimme kikkarat ja studion isäntä oli muutoin valmistellut kaikki kivasti valmiiksi. Käytännön puolesta sen verran että tarkoitus olisi äänittää niin paljon materiaalia kuin aika antaa myöden. Näistä olisi sitten hyvä valita ne promootioon sopivimmat. Niin ja, vaikka studiossa ollaankin, tarkoitus on vetää kaikki kerralla, yhtäaikaa elikkäs livenä. Ei siis jälkiäänityksiä, suuressa määrin. Kerralla suhteellisen valmista ja homma pakettiin.
Muutama tunti siinä soiteltiin, jokainen biisi aina kaksi kertaa, että on sitten varafilettä mistä leikata. Jos, löytyy korjattavaa. Kaikkiaan kolmetoista viisua nauhalle saimme. Boomannin grillaaman fileen jälkeen lauloimme vielä porukalla taustalaulut ja pakkasimme kamat.
Materiaali siivotaan, kompressoidaan ongelmat kuriin ja kiillotetaan. Siis nostellaan lähinnä äänensekoitussäätimen vipuja sopiviin kohtiin. Ehkä soitetaan jälkeenpäin jotain rytmimunia tms. jos ovat tarpeen. Mutta, katsotaan sanoi tohtori.
Ehkä niitä viisuja sitten tännekin tipahtaa... Kyllä me siitä erikseen sitten ilmoitamme.
Rumpali aloittaa session.
Angels Crying...
Aamupäivällä rok.
Iltapäivällä rok.
Passottelijan tauko.
Synamies muikeana.
Videolinkki paljastaa.
Er. Muistojen kirjaan.
Catisca
Paimiosta päästyämme pystytimme kamat. Testasimme uudet alapään kaiuttimet ja siirryimme syömään, jonka yhteydessä tapahtuneesta maidonjuonnista joutui iloksemme maksamaan! Siis ensimmäisen kerran useampivuotisen "taiteilijaurani" aikana, maidosta joutui maksamaan. Siis että kaljaa, limsaa ja kahvia saa ilmatteeksi, mutta ei hyvää päivää taas kerran. Niinpä minä sitten fiksuna persoonana tein niin, että kun kahvia noudin, kaadoin pohjalle hieman kahvia ja sitten noin puolisen litraa maitoa päälle. Ja koko tämän suorituksen ajan tuijotin tarjoilijaa silmiin. Ei pyytänyt rahaa, että ei hyvää päivää taas... Toivuttuamme ajoimme paikalliselle uimarannalle, jossa pelasimme futista avojaloin sekä kävimme pulahtamassa hiet pois.
Virkistäytymisen jälkeen keikka sitten kutsui. Porukkaakin oli aivan kivasti ja soitto sujui. Olimmehan koko päivän treenanneet studiolla. Sitten se tulla tupsahti, paidattomista äijistä rakennettu ihmispyramidi. Se ilmestyi meille keikan puolivälissä aivan tanssilattian etuosaan ja me emme voineet kuin hämmästellä. Kuutisen paidatonta miestä sulassa sovussa järjestäytyneenä pyramidin muotoon. Taisi siinä tohtoreilta soittokin herpaantua hetkeksi. Oli se niin kummallinen näky. Terveisii vaan Vantaanlatvan Tasottaville ;)
Soiton loputtua otimme taas taksin uimarannalle ja siellä puhdistauduttuamme kävimme nukkumaan kuka yhden, kuka kahden oluen jälkeen. Aamulla aurinko herätti paistamalla suoraan punkkaan 0630 ja siitä lähtien uni oli huonoa. Rampe oli jättänyt kaappiin lihapullia itselleen aamiaiseksi, aamulla ne esille ottaessaan totesi määrän puolittuneen. Hoh, onneksi minä sentään jemmasin omat kaljani nukkumaan mennessä. Tiedä monenteenko osaan ne olisivat yöllä kadonneet...
Gigglin Marlin
Toinen sessiomme Gigglinissä. Viimeisestä on muistaakseni joku kahdeksan kuukautta. Mikäs siinä. Nämä kahdenpäivän vedot ovat kyllä aivan ylivetoja. Gigglinissäkin riittää kaikenpäälle vielä se, että roudaa pelkän bäklainin paikalle. Wooo-hooo... Ei silti, ei se roudaus täällä kovin suora tai lyhyt ole.
Kamat roudattuamme Krisse käveli kahvikuppi kädessään luoksemme. "Nyt se on tapahtunut!!!"... -Siis mikä? "Kahvista joutuu maksamaan!!!". Juu-u. Nyt ei oikein tiedä pitäisikö alkaa itkemään vai nauramaan. Tsekin jälkeen syötiin ja painuttiin kämpille käkkimään.
Keikan jälkeen hommattiin normaali känni. Ei mitään sen suurempaa...
The Real Äijämeininki!
Gigglin Marlin
Päivä soljui omalla painollaan pienoista krapulaa polttamalla ja makoilemalla. Shoppailuakin nähtiin harrastettavan. Taisivat itseasiassa kaikki ostaa jotain. Kuka hiiren, kuka tuulipuvun, tai mitäkin... Maaduttiin kämpillä ja tuijotettiin läppäriltä komediaa. Kyllä ryhmässä nauraminen voittaa varmasti omaan partaansa hymähtelyn. Otettiin alkuillan päiväunet.
Artisti kärsi taas vaihteeksi (näitä tulee siis aina välillä) jostain epävarmuudesta ja alkoi tilittämään, että miksi hänen pitää spiikata, miksei joku muu voi sitä tehdä? Selitimme taas kovasti, että siitä samasta syystä, miksi rumpali ei juurikaan koskaan soita lavalla etummaisena?!?! Hoh, hoooo. Ainahan ne hyvät ideat ovat poikaa?
Lyödään Jyväskylässä vietettyjen kahden ehtoon keikat nippuun vaikka tässä ja lyhyesti. Keikat olivat molemmat loistavia. Meiningin puolesta lauantainen ehkä parempi. Mutta sen minkä meiningissä voittaa se korreloituu sitten soitossa mutta, mutta.
Kuulimme paluumatkalla ohjelmatoimiston suusta, Gigglin lopettaa bändit. No voi harmi, missäs sitä Jyväskylässä sitten...
Makasiini
Ja niin me sitten löysimme itsemme taas kesäiseltä hangonniemeltä. Harmiksemme tajusimme paikalle saapuessamme, että meillä ei enää todellakaan ole yhtään julistetta jäljellä. Siksipä niitä ei Makasiinissakaan näkynyt ja samasta syystä niitä ei nyt saada muihinkaan paikkoihin lähetettyä. Just nyt ainakaan. Täytyypi kysellä josko ohjelmatoimiston nurkissa niitä olisi. Tämä on oma syyni, meidän juliste ja ulkoasuasia on juuri kehityksen alla ja suuntaa en ole saanut vielä päätettyä...
Omat tsysteemi kiinni paikan kaiuttimiin ja aika hätäinen tsekki. Ei viititty viilata kun on miksaaja mukana. Booman klaaraa meidän mölymme kuosiin ensimmäisten viisujen aikana. Siis tekee sen mitä on tehtävissä. Ruokaa penätessämme, kävi aika äkkiä ilmi että mitään tavallista ateriaa ei ole tiedossa. Sitä syödään joko maankuulua saaristolaispöytää tai sitten marmorihärkää meediumina. Juini otti kalapöytää ja voi sitä iloa kun hän katkoja söi. Siitä oli syömisen visuaalinen kauneus kaukana. Meinasi että nyt on suhteellisen edullista harjoitella. Ei siinä mitään, ruoka oli kyllä kaikenkaikkiaan loistavaa. Hiukan nauratti kun jo etukäteen tiedettiin artistin kohta kysyvän että "missäs ne perunat on?"... Ne kun oli laitettu lähes tunnistamattomaan muotoon siihen aivan keskelle lautasta. Naurunremakka täytti salin ja sehän on kai näitten reissujen suola.
Majapaikan avaimet saatuamme osa lähti suoraan sinne, toiset jäivät vielä kahville ja Juini lähti juoksulenkille. Ongelmaksi meinasi muodostua se, että majapaikkaan ei ollut kuin yksi kartta. Onneksi leikkasi, että kartasta voipi ottaa kuvan ja sitten suunnistuksen aikaan tarkastaa kameran ruudulta tilannetta. Laitetaan se kuva vaikka tähän, jotta notta te voitte harjoitella myös.
Siinä sitten keikan jälkeen viinaa ostaessani baarimikko totesi iloisesti ja sivulauseessa, että "tuli vähän soittovirheitä???" Sain pidettyä suuni valtavasta hämmästyksestäni huolimatta kiinni. Ensimmäinen kerta tohtorihistoriassa, kun joku näin sanoo. Ei hän silti tietenkään väärässä ole. Jokaisellehan niitä sattuu ja vielä joka keikalla. Meillä on sille ihan oma salakoodinen tokaisukin, "lompakko putosi..."
Silti, tapasimme eräänkin rokkimielisen miehen, joka kertoi käyvänsä aina katsomassa meidän keikkamme kun nimemme näkee. Kiva. Noh, onneksi siis hän ainakin oli paikalla, julistehässäkästä huolimatta. Kiva.
Lavalla on yllättävästi tilaa.
Kiviseinistä erilaista tunnelmaa.
Rentoutuminen rouduun jälkeen.
Aarrekartta.
Makasiini
Valjennut päivä Hangossa oli aurinkoinen. Jostain tuli idea fillareiden vuokraamisesta. Ja niin tehtiin, kruisailtiin hikisinä pitkin asuntoalueita, venesatamia. Pitkältä tuntuvan matkan ja ajan. Aurinko porotti. Viimein pääsimme kämpille maatumaan. Hyvin tuli maaduttua kolmisen tuntia ja olikin aika lähteä keikkapaikalle.
Nyt mahduimme yläkertaan syömään. Parasta pöytään taas, ja muutama olut. Kooma. Voi että mikä kooma. Varttia vaille keikan luulin että nyt luhistuu. Että tämä ura oli sitten tässä. Mutta ei, kyllä se virta siellä oli. Se piti vain houkutella esiin. Iloksemme ovella myytiin jo tunteja aiemmin eioota. Tämähän tietää jonoa. Ja sehän tietää että on kuuma ja takuurok.
Aivan valtava tungos. Aivan hulppea meininki. Hooh, encore. Jaksaa, jaksaa, kohta saa levätä. Loppuihan se. Hauskoina hetkinä keikalta jäi mieleen se, että artisti oli ns. hidas. Kaikki kesti taas niin helvetin kauan. Liirun-laarum. Rampe jopa ehti käydä kusella jonkun spiikin aikana kuin ei mitään. Jaa, hämmästys oli myös suuri kun minä kaappasin mikrofoonin kesken kappaleen ja lauloin rauhallisen väliosan. Pitääköhän ottaa tavaksi? Ei ole takaraivossa silmiä vieläkään. Etten nähnyt poikatten ilmeitä. Olis vissiin pitäny.
Meille on kerrottu, että Makasiinissa olemme taasen toukokuussa 2007, sekä sitten sen päälle heinäkuussa. Että tavallaan tämä keikkamyyntikin kulkee jo melkein vuoden etuajassa. On ihan Sillanpää-olo.
Bussi parkeissa.
Saako rapulassa ajaa?
Exploring the unexplored.
Kotimatkan kourmee...
Mediasivua päivitetty...
Kovasti on videoita yritetty kasata. Hiukan kovalevytilan puute rasittaa yhä. Pitää aina nimittäin siirtää kuitenkin kymmeniä gigoja rainaa toisen alta pois verkkoa pitkin serverille. No, sain kuitenkin räävittyä fiilispohjalta ensimmäisen videon kasaan. Lisäsin tämän Rebell Yell-pätkän juuri media-osioon. Sieltä sitten lataamaan.
Kohta bussi lähteekin jo kohden seuraavaa keikkaa...
Mediasivua päivitetty...
Eiku tein myös toisen koosteen. Lisäsin Relax/Beds-pätkän just media-osioon. Sieltä sitten se...
Mitä sitä muutakaan tällä helteellä tekisi, kuin istuisi pimeässä kopissa editoimassa?
Henrys Pub
Käytiin Rampen kanssa hakemassa bussi varastolta. Rampe pakkasi rummut samalla autoon kun oli tiedossa, että hän pakenisi Tampereelle jo aikaisemmin. Olikin jo aikaa kun passottelija bussia oli ajanut. Hiukan piti harjoitella, mutta yllättävän nopeasti se alkoi sujua.
Roudasimme kamat ensimmäistä kertaa takakautta. Matka oli kyllä pitkä, mutta alamäki on tasainen ja laakea. Paljonparjatut pyörät auttavat raskaiden kamojen siirtämisessä. Alavarastosta on vielä pienet portaat baariin mutta se ei nyt haittaa kun kamoja ei ole paljoa. Henkassa on peeaa valmiina. Tälläkertaa tosin hieman rampana kun asentaja oli juuri vaihtamassa elementtiä subbariin. Meillä on Juinin kanssa uudet aktiivimonitorit ja säätäminen kestikin tälläkertaa hieman kauemmin. Piuhahässäkkääkin oli. Se on normaalia. Tarttis varmaan hommata sellanen perusadapterikattaus bändille. No, kyllähän sitä pienet hässäkät kestää aina silloin tällöin. Kiukuttelua sietää heikommin. Sellaistakin oli ilmassa. Jos homma/piuhat ei pelaa, kiukku sikiää herkemmin. Aah, nämä tohtorit leppyvät nopeasti. Kävimme vetäisemässä jotain Kebabbilasta. Sitten käkimme bussissa. Telkkari toimi välillä. Väsytti.
Valuimme baariin puolta tuntia aiemmin ja otimme yhdet starttioluet. Pakko saada kone käymään. Voi naapurinkehuttumukula sentään! Ehkäpä kuumin keikka miesmuistiin. Vesi loppui parin biisin jälkeen. Farkut kastuivat niin ettei päässyt edes kyykkyyn. Näin tilapäiskaljuna äijänä voin todeta, että en nähnyt kolmen ensimmäisen biisin aikana mitään. Hiki täytti silmäkuopat. Ja minä olin sentään pyytänyt hikipyyhkeen tiskiltä. Mitenköhän niillä joilla ei pyyhettä ollut? Voin vain arvailla sitä tunnelmaa... Kävin jopa yhdessä fiilistelykohdassa hakemassa tiskiltä neljä vettä lisää lavalle. Kehun nyt baarin henkilökuntaa: hyvä, hyvä! Vesi tuli nopeasti vaikka tungosta oli. Soitto kulki ja porukka tykkäsi. Paljon olivat kuulemma baaritiskillä käyneet kehumassa.
Jos joku ei huomannut, ei se peeaa kuntoon tullut. Subbari putosi kyydistä tasaisin väliajoin pitkin keikkaa. Muistamani mukaan aina pari kertaa biisissä bassot katosivat. Mahtoi olla kiva kuunnella bändiä? Harmittaa tavallaan kun joku voipi luulla että nyt se passottelija soittaa huonosti. Siis kyllähän minä huonostikin mutta... Ei silti, saimme solmittua vissiin pari uutta keikkakontaktia Henkassa... Hyvä niin.
Aika nopeasti me aloimme kamoja purkamaan. Pujottelimme siellä ihmismassan joukossa kamoinemme. Tapahtuipa sellainen insidentti että Krissen kännykkä hävisi. Suurempi epäily kyllä kohdistuu siihen, että se varastettiin. Ei löytynyt sitten mistään. Nyt pääsimme, harvinaista kyllä, lähtemään baarista kotio ennen sulkemisaikaa. Ei silti naurata. Menomatka, rouduu, käkkiminen, raskas keikka, rouduu, kotimatka. Ja aamulla töihin. Jaksaako vielä naurattaa? Kai se nyt edes pieni aihe kateuteen on?
Nyt me pidämme socalled lomaa ja käymme vetäisemässä eräät yksityisbileet. Mutta nehän ovat vasta viikkojen päästä... Niin, niistähän ei täällä päiväkirjassa ole ollut tapana raportoida ;)
Sataa tullaan ja pysähtyy vielä?
Sumuseinä aamuviideltä.
Crapulaisen Coittajan Celastus!
Ei perkele, nyt se etsitty ihmeaine on löytynyt. Varmaan tiesittekin jo tästä, mutta tämä eräs dödövalmistaja tekee myös krapulanloiventajaa. Tai niin ainakin tuotteen nimi suurieleisesti suomennettuna väittää... Pakkauksen takapuoli taas vihjailee tuotteen sopivan niille jotka nukkuvat vähän...
Siis me soittajapojat. Tämä on Tohtoreiden virallinen suositus keikkakassiin tästä eteenpäin. Minä jo omani kävin hankkimassa! Etsikää tuote hyllystä, merkkiä en mainitse kun ei ole diiliä...
Anti-hangover?
No matter how short the night was?
Videota pukkaa...
Mökkisaaressa videonkooston vieroitusoireita kärsittyäni otin airot ja soudin kotio editoimaan... No ei kai. Jatkettu kesäloma se vaan loppuu.
Tuotoksia lisätään jatkuvasti, lähes päivittäin, media-osioon!
Keikkabussi on kuin...
...kameleontti. No ei ole. Mutta sitä kyllä ollaan tässä kierretty ja hinkattu porukalla. Siis ne ovat kiertäneet, jotka ovat paikalle päässeet.
Lauantaina se maalataan ja sitten... Ja sitten... Ja... Siitä sitten seuraavaksi. Kuukauden sisällä...
Booman pitää tikkaita pystyssä?
Left side OK.
Yksityistilaisuus
Tota noi... Mää muistan siihen asti kun aloitimme soittamaan toista settiä. Saamarin booli!
:)
Amarillo
Siinä kuudenmaissa lähdimme kotoota. Pikku-Juhan piti olla vastassa, mutta eipä näkynyt. Juini sitten olikin jo ollut hyvissä ajoin ja siivonnut lavan kuntoon.
Ruokailun jälkeen kaivoin kassista jonkinlaisen settilistan keväältä ja jakelin sitä eteenpäin. Läpi meni. Aloitimme kymmeneltä. Keikka kulki ihan kivasti vaikka keskiviikot on mitä on. Tälläkertaa ei mitään hysteriaa. Ihmiset tyytyvät heiluttelemaan jalkojaan istualtaan. Taputtavatkin. Hieman yhdentoista jälkeen huomaamme setin alkavan loppua uhkaavasti. Johtunee siitä että mitään pidempiä juoma kautta hienpyyhkimistaukoja ole viljelty. Aivot tuottavat pari biisiä lisää ja pääsemme kunniakkaasti maaliin. Kellon tarkkuudella. Rutiiniveto.
Aika harvoin sitä kamat ovat baarista ulkona ja pakattuna ennen yhtä. Nautin yhden kylmän oluen kotomatkalla. Mielestäni olin sen ansainnut. Niin, ja mikäs on nautiskellessa, kun Wee ajaa kotio!
Wee walmiina wetoon... (Hämää tua kello ranteessa!)
Pingviini
Vielä torstaina soittelimme hotelleja läpi varataksemme huoneet. Eipä juurikaan löytynyt Tikkurilasta. Espoosta löytyi ja tämä tarkoittaa, että keikan jälkeen pitää siirtyä 20 kilometriä keikkapaikalta. Ja tämä tarkoittaa sitä, että kamat pitää kasata heti keikan jälkeen. Josta johtuu että illasta on tuleman erittäin rankka.
Noh, lähdön aika koittaa... Osa porukasta kokoontuu Ugandassa. Krisse noukitaan tehtaalta. Ajamme Turkua kohden ja poimimma valot sekä äänen kyytiin matkalta. Ravattulan Anttilassa sitten kossahtaa... Odotamme Kanttoria parkkipaikan toisella laidalla 15 minuuttia. Ja hän tietysti toisella laidalla meitä 15 minuuttia. Noh, ehdimmepä käydä ostamassa jäätelöä kaupasta. Mitä opimme? Ehkäpä jonkinsorttinen varmistussoittelu puolin sun toisin ei olekkaan ehkä liioittelua?
Löysimme baarin nopeasti. Pikaisen rouduun jälkeen teimme tsekin ja harvoinpa sitä meno on tsekissä vastaavaa. Tanssilattia täynnä ja pettymys kova kun tsekki loppui. Hämmästyttävää, sillä paikka oli täynnä jo kello alkuillalla. Ruokailu ja pikainen ostoskeskuskierros. Koska takahuoneessa ei saa juoda olutta pidättäydymme siitä. Sen sijaan makasimme koomassa parisen tuntia silmät auki.
Itse keikka oli aikamoisen juoksevaa, notkeanlailla virtaavaa voitelyöljyä. Ostakaahan Mobilia. Sillä meidänkin bussi liikkuu liquidisti Mobilin liukastein ;) Noh, maksetusta mainoksesta asiaan... Deejii päätti, että tänään ei ole encoreita soittaminen. Ei sitten. Noh, olihan sitä hysteriaa siinäkin. Jep.
Keikan jälkeen kumosimme jäljelle jääneet oluet ja virvokkeet naamareihimme nopeasti. Sitten alkoi armoton niputtaminen. Piuhaa ja kikkaraa laatikoihin armottomassa jumputuksessa. Onneksi itselläni oli tulpat. Kaikki keskittyivät kovasti hommiinsa juurikaan ympärilleen katselematta. Kikkara liukui yleisön läpi suhteellisen sujuvasti. Hämmästykseksemme kaikki oli purettu ja pakattu tunnin sisällä aloittamisesta. Siis autossa. Tämä oli täydellinen suoritus.
Noin periaatteessa, minä en ymmärrä miksi se perkeleen sauna pitää lämmittää kelloon katsomatta? Artisti on aina haluamassa saunaan ja juomaan ne 2-8 olutta keikan jälkeen. Itse ihmettelen tätä. Omassa päässä kun päällimmäinen ajatus yöllä on kyllä nukkuminen. Mutta jokainen taaplaa tietty tavallaan.
Lähdimme kotiappäin puoliltapäivin. Joitain se vitutti, joitain ei.
Otakko pitsan vai pastaa...
The Booman todistetusti aamiaisella.
Kukonkulma
Länsi-Suomen parasta pizzaa. Juu-juu... Aika mones, veto, Kukonkulmassa. Tuttua kauraa. Likimain kaksi edellistä on ollut enemmänkin hyviä. Olut on onneksi täälläkin kylmää.
Keikalle oli kasaantunut kivasti populaa. Saimme oikein tanssit aikaiseksi. Mjukjavjaa. Sitä me emme käsitä miten noinkin pieneen tilaan mahtuu nuin paljon lasimurskaa paikan hiljettyä.
Rampen uusi lempinimi on tästälähtien "Pocahontas"... Kjeh, kjeh... Elekee kysykö miksi.
Rock Club N:o 1
Tänne uusitulle rokkiklubille suuntasimme suurella mielenkiinnolla. Olimme tosin vierailleet siellä silläsilmällä, tarkemmin jos sanoisin, niin niilläsuin, jo aikaisemminkin. Yällä tosin. Lisäksi vedimme taannoin kaksi keikkaa vanhassa Ettanissa. No, niistä on aikaa. Nyt on uudet kujeet.
Roudaus oli aika iisi. Lava mukava ja tarjottu ruoka lämmintä. Mukavaa oli myös se, kun kaljaa sai hanasta. Juha kävi alkuillasta juoksemassa keskustan ympäri ihan lenkkimielellä. Muut nuokkuivat koomaansa hotellilla. Hieman ennen keikkaa kävelimme pelipaikalle. Pieni palaveri illan setistä ja lauteille. Olin tunnistavinani tuttuja kasvoja yleisän joukosta, siis sellaisia joita on aiemminkin keikoilla näkynyt. Vaikka on sanottava, että ei sieltä lavalta kyllä nähnyt metriä kauemmas. Sen verran hankalalla korkeudella etuvalot sijaitsivat.
Keikka oli hyvä. Suosiota riitti pitkälle encoreihin asti. Muistaisin Juhan kaataneen kolme tuoppia vettä lavan keskiosaan keskin esityksen. Niitä sitten kuivailin soiton ohessa pyyhe jalan alla. Vaikeampi homma. Siihen on tietty syy, miksi olisi parempi lavaveden olla pullossa. Ei se että Juha niitä kaataisi. Tuntuu että ne kaatuvat itsekseenkin. Aina on kuitenkin vettä lattialla. Ja siihen voi vaikka luikastua. Ja lyödä päänsä. Tai murtaa solisluunsa mummotyyliin.
Rampe oli saapunut omalla autolla. Hän kaappasi Krissen yöllä matkaseurakseen Ugandaan. Pikku-Juha taasen häipyi suurinpiirtein aamupäivästä kamansa purettuaan. Hänellä oli kiirus kikkaranpalvontamessuille, ööö, Lahteen?
Pakko myöntää, tuli vähän otettua ehtoosta alkohoolia. Mutta järjellä. Järjellä. Tavallaan ja kukin osaltaan mitenkin. Heh. Myöhään päivällä saimme kamat ulos. Myöhään olimme myös kotona. Hengissä kuitenkin.
Karvat pois.
Galaxy
Autolla 6 tunnin menomatka, roudaus, tsekki, käkkiminen...
Hämmästys oli suuri kun sisätiloihin astuimme. Perkele, peeaakin valmiina. Siis tämä äänentoisto. Valoja jonkin verran, mittailemme aikamme ja päätämme kantaa omat vuokratut valomme talohon. Kun tuo valomieskin tuli buukattua. Kun olivat peeaalaitteet talon puolesta, niin oli myös miksauslaite. Simo otti paikan etupään haltuun. Teimme tsekin ja päätimme ottavamme niskaperseotteen uusista biiseistä. Settiin vaan vaikka hiomati. Kyllä ne särmät sitten hioutuvat. Noh, kuulette ne sitten keikoilla. Yllätyksiä luvassa siis.
Puitteet Galaxyssä ovat todellakin hienolla mallilla. Lava lähellä roudaukseen tarkoitettua ovea. Lava tarpeeksi korkea ja tilava. Takahuoneeseen pääsee suoraan lavalta. Takahuone on tilava. Siellä on sohvaa, jääkaappia ja veesee. Suihku ja sauna. Jes. Juuri näin.
Itse keikkahan rullasi mukavasti. Paikallaolleet pitivät kovasti. Hieman olisi saanut olla enenemässä määrin ihmisiä. Tungosta ei nyt saanut aikaan. Soitimme kuitenkin encoren. Se on ollut tapana. Keikan jälkeen voileipää naamariin ja yläkerran baariin kaljalle. Kaksi siinä ehdittiin imaista. Sen jälkeen suihkun jälkeen unten maille. Majapaikka sijaitsi samassa rakennuksessa. Aamulla aikainen herätys.
Roudaus yöllä, herätys aamuyhdeksältä, unta 4-5 tuntia, autossa taas 6 tuntia. Kannattiko? Tottakai!!! Keikka se on joka kannattaa...
Valon- ja äänentarkistusrupeama.
Me olemma odotettuja ;) ...ja otettuja!
Elämme mielenkiintoisia aikoja...
Vaikka leirissämme vaikuttaakin näennäisen hiljaiselta, teemme taustalla kovasti täitä. Promovideot valmistuvat, heinäkuun studiosessiota herätellään taas henkiin... Shouta rakennetaan, bändin julkisuuskuvaa mietitään. Treenaamme uusia biisejä. Tässä kaiken muun puhteen ohella bändin sisäinen tyäjako uudistuu ja selkeytyy.
Sitten, pari isompaa pommia odottaa liipaisimen alla julkaisulupaa. Karmeaa olla hiljaa, hyvä että pysytään housuissamme ;)
Toivottavasti ei tule suutareita.
DoctorXpress on nyt myös KukkoBirssi!
Hahaa... Ensimmäinen pommi ei ollut suutari.
Pitkään jatkuneet neuvottelut yhteistyön aloittamiseksi Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan kanssa on saatettu päätökseen. Eli venäläisittäin, papereihin on lyöty leimat. Tästä johtuen keikkabussiamme on viimeisten, ikuisuudelta tuntuneen ajan, sekä maalattu että tarroitettu Kukko-tuotemerkin mannekiiniksi.
Pyrimme olemaan sopimuksen arvoisia ja tuomaan Kukko-tuotemerkkiä esille nimenomaan hyvällä tavalla. Positiivisessa valossa. Duurisoinnuilla... Meidän tapauksessa siis rehellisellä rokkimeiningillä.
Mainittakoon, että kolisuttelimme peitsiä myös Fosters-tuotemerkin kanssa, mutta viimein lähes paikallisuus ja samalla sitten sijainnista johtunut asiainhoidon helppous kallisti vaa'an Laitilan suuntaan. Uusikaupunkilainen bändi mainostaa Laitilaa! Se on vähän sama kuin Raumalainen poppoo mainostaisi Porin Olutta. I think. Ei nyt ihan yhtä paha, mutta... Noo, ikäänkuin, jos ei kotoota saa arvostusta niin se on käytävä vissiin hakemassa muualta.
Jippiijaaeeiii... Eikä se Kukkokalja ole pahaakaan, just nautiskelin yhden, käykääpäs tekin kaupasta hakemassa. Niin ja onhan niillä muutakin hyvää ja wirvoittavaa tarjolla.
DoctorXpress = Kukkopirssi = DoctorXpress = Kukkopirssi...
Nyt uusi ura Kauttuan kautta!
Kuulin just tämän Kauttuanhovin olevan myynnissä. Pitäisiköhän sitä aloittaa uusi ura tuolla modernin elämän urbaaneilla raiteilla?
Karma
Tehtaan porteilta totutusti Krisse kyytiin... Pari kuppia ilmaista kahvia ja dieselvarastot täyteen. Laitilan ohi sujautimme sivuille vilkuilematta. Nyt ei ehdi wirvoitustehdaalle vierailulle. Pitänee käydä näyttäytymässä paremmalla ajalla ja asiasta tietenkin etukäteen sopimalla. Booman ja urkurikanttori astuivat kyytiin tuttuun tapaan Rauman ABC:ltä. Samalla suoritettiin eväsjuomatankkaus tutuksi tulleen rutiininomaisesti. Kankaanpään tienoilla alkoi taivaalta tipahdella räntää. Piti oikein pysähtyä pissimään tienposkeen suu avoinna ammottaen. Sain minä pari räntähiutaletta suihini kaapattua. Ne olivat talven ensimmäiset. Parkanossa tankkasimme taas jääkaappia. Jukurttia ja maltaita. Taisimme siinä samalla myäs syädä ateriat burgerissa. Perillä olimme ennen kahdeksaa.
Rouduun olisi tapahtuman kivisen torin puolelta. Sikäli helppo rouduu... Enää oli epäselvää miten sinne bussin saisi. Wee lähti kiertelemään korttelia sopivaa saapimisaukkoa etsien. Teepaitasillaan siellä räntäsateessa odottelimme parin korttelikierroksen ajan. Sitten tuli kylmä ja pakottava tarve hakeutua lämpimään. Hetken baarissa lämmiteltyämme alkoi bussin ääni kuulua. Vaan ei näkynyt. Jaaha, neljäs kierros, näin luulimme. Sitten rysähti. Nyt se ajoi jonkun auton päälle. Onneksi ei. Yksi valotolppa siellä vaan oli taakse osunut. Siinä se vinossa kulmassa heilui tervehtien. Heiluvan tolpan vieressä keikkamyyjämme Palomäki seisoi silmät ymmyrkäisinä ihmetyksestä vahinkoa tutkien. Olin näkevinäni hännän äijän koipien välissä. Tolppa solmussa, auto kunnossa. Aikamme manattuamme sovimme, että emme syytä ketään. Aika harvoinhan näitä meille on sattunut. Tästä ei voi paeta paikalta, torilla on kameravalvonta. Perskele.
Buukkasin henkilökohtaisesti Weelle oman todellista halpissarjaa olevan korvamonnarisysteemin kaapin kätköistä testiin. No joo, on se langaton sentään sekin. Meininki on että ainakin neljä seuraavaa keikkaa mennään niin. Sitten punnitaan kokemuksia puolin sun toisin ja päätetään mietitäänkö korvamonitorijärjestelmää vakavammin koko bändille tai sitten ei. Soundtsekki menikin aika pitkälle juuri Ween korvakuuntelun rakentamisessa. Jonkinlaisen balanssin jälkeen huoneet haltuun ja syömään. Ruoka oli maittavaa, makeaa oli taasen hotellin pyytämä hinta tunnin langattomasta surffailusta. Kahdeksan euroa. Just, ens kerralla mä otan sellaasen kräkkerivekotinskannerit mukaan, että päästään surffaamaan ohi salasanojen. No en osaisi, vaikka haluaisinkin.
Itse keikka taasen oli selvää kauraa. Olisi kuulemma ollut ihan sama ketä siellä olisi ollut houkuttimena. Nyt avattu Onnela lähistöllä vetää uutuudellaan melkein kaikki asiakkaat. Onneksi siis vain "melkein" kaikki, riittihän niistä meillekin, vaikka enemmän olisi tosiaan saanut olla. Hoituihan coveri-ilosanoman levittäminen näinkin. Paikalla bongattuja tuttuja ja puolituttuja; Telaketju (...ja Agnes?) -rumpali, Roxanna -bassottelija sekä Marzi, -hahmo muusikoiden(.)netistä.
Aivan äärimmäisen kummallista oli se, että valomiehemme, Pikku-Juha häipyi kesken keikan naapuribaariin. Siinä ne valot mölöttivät paikoillaan kolmen viisun ajan. Jatkoivat sitten vatkaamistaan kun hän palasi takaisin sorvin ääreen. Tavallaan ikävä sanoa, mutta nyt tuli iso miinus. Ja lisään asian ihan tähän, jotta notta, pysyy muistissa hiukan normaalia kauemmin... Nääs, tyhmä saa olla, muttei typerä.
Yällä pari olutta tupakkikopissa paikan deejiin kanssa. Keskustelua keikkamaailman menosta. Hyväkaverijärjestelmästä nykykeikkamyynnissä. Miten mikäkin vaikuttaa mihinkin, kun tuntee kenetkin. On ne pienet piirit. Kuka on kenenkin kaveri. Siinä ei auta mikään. Jos ei ole tuttuja, et ole mitään. Meidän uramme on kehittynyt ihan ilman mitään piirejä. Määränpää on tiedossa, tie sinne öljysorainen, ei asfalttinen. Tämäkin keskustelu täyttää kupin lopulta ja pitää mennä nukkumaan.
Liikuntahotelli
Koska mitään kiirettä ei ollut, maaduimme hitaasti, hartaasti ja piiitkäään Seinäjojen hotellilla. Se näissä vaan on henkilökohtaisesti perseestä, että kun oon kerran herännyt, en saa enää nukuttua. Juu, heräilyn ja keräilyn jälkeen siirryimme purkamaan kamoja. Minibaarista mitään? -Ei tietääkseni. Tälläkertaa tämä oli kyllä totuus. Wee alkoi soittelemaan tolppa-asiaa poliisille sekä vakuutusyhtiöön. Laskimme tykönämme, että tolpankaato tullee halvemmaksi rehellistä tietä. Toivottavasti.
Siirtymäsorilla herättelimme Pikku-Juhan kanssa juoksukilpailua keikkaliksoista. Kuortaneen pururadoilla se tulisi käytävän. Matkaksi sovimme kolme kilometriä. Jos minä voitan, hän ei saa lainkaan liksaa. Jos hän voittaa, bändi maksaa täyden liksan eilisestä. Hooo... gambling. Kuulostaa perkeleen epäreilulta? Miksi tähän on päädytty, sehän selitettiin jo eilisen kohdalla. Eikä jaksa tämän enempää jaaritella. Saavuimme kuitenkin niin myähään Kuortaneelle, että oli jo hämärä ja lunta satoi oikein kunnolla. Kilvoittelumme siirtyi va-li-tet-ta-vas-ti tulevaisuuteen. Siinä paikkaa katsastaessamme tuli ilmi, että ensimmäinen ryhmä kattaus ruokailijoita tulisi seitsemältä. Meillä olisi siis tunti aikaa!!! Oho.
Saimme kamat ajoissa pydeen. Siirryime tsuihkuttelemaan ja kävimmepä me siinä samalla syömässäkin. Saimme käyttöömme paikan wlanit näitä kannettavia kompuuttereita silmälläpitäen. Saattoi olla läppärit (=samainen kannettava kompuutteri, mutta eri nimellä) hassu näky piffipöydässä. Parit oluet ja aina ne, yhtä karseat, Jallusiivut naamariin ennen keikkaa. Kuulemma herättää ja rentouttaa. Juu-u ;) Mainittakoon Boomannilta tipahtaneen avaamaton kalipottu keittiön lattialle. Täti siivosi sen kiltisti. Kiitti täti!
Ilmassa oli urheilujuhlan tuntua kun intro pärähti pörisemään. Oli suorastaan pakko kirjoottaa nuin, kun se tähän yhteyteen niin mainiosti sopi. Urheiluhotellissa kun olimme. Saimme musisoinnillamme mukavat meiningin aikaiseksi. Ei niissä pöydissä tainnut montaa ihmistä elämäänsä itkeä. Mutta sitten jobinpostiin, pitihän se arvata. Kun Weellä on jotain uutta kikkaraa, pitää siitä spiikeissä mainittavan. Niin taas, "en oikeen kuule teitä, kun mulla on nää napit korvissa..." Sitä vaan, että ei se niin hirveesti varmaan jengiä kiinnosta. Eikä edes kaksi kahdestakymmenestä tajua, että mitkä napit? Hänellä on tosiaan sellainen tapa... Ja meitä se naurattaa... "Kyllä on hyvä lepuuttaa jalkaa näitten monnarien päällä..." tai että "Plaaaplaa... meil on bussissa uus akkulaturi... plaaplaa..." No. Tapansa kullakin. Ei siinä tainnut puoltatuntia mennä kun olimme jo majoituksissamme keikan jälkeen tuijottamassa tsättiä ja ottamassa ne yhdet palkkiokaljat. Suihku, joka on siis osa minun keikanjälkeisrituaalejani, ja sitten nukkumaan.
Siinä roudauksen tauottua bassokikkaraa puunatessani, joku heitti minua osumaan teippipallolla. Epäonnekseen huomasin sivusilmällä kuka vitsiniekka oli. En reagoinut, vaan sopivan tilaisuuden tullen noukin aseen kouraani ja odotin. Odotin huomiota herättämättä. Viimein laukaisin vastahyäkkäykseni... Täytyy kyllä myäntää, että pelästyin itsekin miten tikkana heittoni lähti suoraan kohti kaljua päätä. Slam! Suoraan ohimoon kymmenestä metristä. Tämän osuman jälkeen ravasimme leikkisästi peräkanaa pitkin ravintolaa.
Kotimatkalla keskusteluissa vilahtelivat mm. impedanssi ja oomit. Näin on ollut tapana. Vitsailtiin, että jonkun reissun kyllä teemme kokonaan englanniksi. Kielen ymmärrys on kiitettävää tasoa, mutta ajatuksen pukeminen puhuttuun muottiin on ainakin alussa kankeaa. Enivei, tarkoitus on että perjantaina kun keikkabussiin astuu, koko viikonloppu on puhuttava englantia. Keskenämme, kaupassa, baarissa, keikalla, ihmisten kanssa. Se viikonloppu tulee olemaan outo? Kotiin päästyäni saunoin ja vedin unta kupoliin yli todellisuudesta tietämättä 12 tuntia. Hooh.
Galax
Tämä on niitä keikkoja mitä henkilökohtaisesti olen odottanut. Mahtavaa kun tietää, että Galax on suosittu paikka. Populaa tulisi olemaan siinä hiukan tuhannen päälle. Takuuvarmasti. Enkä väheksynyt etukäteen sitäkään, että rouduu olisi tiedossa vasta sunnuntain puolella. Se tuntuu perjantaina niin kaukaiselta asialta.
Aikamoinen yllätys oli kun paikka olikin jo auki. Voi harmin paikka. Pocahontas otti asian todella raskaasti. Aina ollaan kuulemma myöhässä joka paikasta ja aina on kiire. Pocahontas, pure kalenteria! Rouduu piti siis suorittaa asiakkaiden tuijotellessa touhujamme. Ei heitä nyt niin montaa oikeesti ollut kahdeksalta, että olisi tarvinnut asiasta välittää. Toki, nämä voisi välttää, jos meillä olisi niinkutsuttu kiertuemanageri joka selvittäisi nämä kaikki asiat ennen keikkaa. Ja pitäisi langat käsissään. Nyt meidän systeemi tuntuu välillä olevan kuin joku viallinen kangaspuu. Tiedättehän? Kangaspuissa on paljon lankoja ja ne voivat olla todella sekaisin...
Hei, juttelin muuten Anne Mattilan kanssa ohimennen wc:n oviaukon läpi. Hän tiesi meidän olevan "kehuttu ja vauhdikas bilebändi". Kiva kuulla. Eikä sitä kuulkaa tiedä vaikka olisin sattunut vessaan niin sopivasti, että se oli juuri hänen silkkinen peffansa, mikä oli sen istuinrenkaan sopivaksi lämmittänyt. Vain hetkeä aikaisemmin.
Annella on sentään miljuunatulot. Aikamoista käkkimistä se keikan odottelu on. Kaljaa kyllä oli mutta ei Jallua! Ööö... Tylsistyneet soittajat keksivät mitä ihmeellisempia asioita viihdyttääkseen itsensä. Alapuolelta löytyvä "dr.HyperXtraMölöPölöVideo#001" paljastaa yhden tavan kuluttaa aikaa ennen keikkaa. Kun teitä tuo video kuitenkin kiinnostaa, varoitan, se on aikas ison kokoinen möhkäle. Kiitos nykyisten liki tai jo kohta HD-tasoista rainaa tallentavien digikameroiden. Voi herranjumala mitä ajantappoa. Luottamusta kyllä löytyy. Kuortaneella ei ehkä olisi löytynyt sen seinäjoen sekoilun jälkeen...
No, keikka oli tietysti mitä mainioin. Artisti ei oikein päässyt vireeseen kun ei kuulemma ollut fiilistä. Juu, olemmekin nyt jälkeenpäin sopineet että se fiilis kaivetaan aina ja aina ja aina tästä eteenpäin jostain, vaikkei sitä olisikaan. Kyllä tässävaiheessa harjoituksia pitää olla rutiinia vetää vaikka oma olo olisikin, hmm, kulahtanut. Jos ei pysty supersuoritukseen, vedetään sitten se vakio, hyvää keskitasoa oleva. Yhä, eikä vieläkään se ei ole sen meitä katsovan yleisön vika. En kyllä tajua miksi tämä aina unohtuu tämä asia.
Ei me jääty tuleen makoilemaan keikan jälkeen, vaan aika nopeasti poistuimme kohti Ugandaa. Just muistin että aika paljon tutui ol gattomas perjantain. Tergui heil!
Vastuullisen perheenpään ihana tukkalaite.
Mahtuuko, mahtuuko? -Kokeilen!
FG = Flaming Guitarist. Tätä on kunnon show!
Lollellol på Gaalax...
dr.HyperXtraMölöPölöVideo#001: "Njaaha, mitäs täältä löytyy?"
Kohta sitä taas mennään!
Tunnin päästä tulee bussi hakemaan. Muutaman tunnin päästä alkaa toinen veto Galaxissa.
Olkoonkin se vielä parempi kuin eilinen.
Galax
Ei meidän mikään pakko olisi ollut jo seitsemältä lähteä. Mutta Ween toiveesta siirryimme Galaxiin kello hyvissäajoin hänen korvamonitoritsekkiään varten. Tuli siinä muutenkin soiteltua ja testattua laitteistoa. Luottamus illan keikkaa varten nousi näin uudelle tasolle. Ja hyvä niin. Artistien takahuoneessa, jossa siis on yhteinen vessa alakerran bändien kanssa, tapasimme sitten Kaken. Randeliinin raakki turinoi pitkään mukavia mm. keikkabussien kulusta pohjoisen tiettömillä teillä, miten sadan kilometrin päästä tuleekin vastaan silta, jonka kestämistä ei kukaan takaa. Käännä se bussi siinä kannikossa sitten. Siellä Carinat kulkevat ja ukot katsovat muukalaisia suut ammollaan. Kake Randelin oli oikein mukava heppuli.
Jaoin omaan tuttuun tapaani tulista palautetta eilisen pohjalta. Hassua miten artisti pystyi männäehtoolla spiikin hetkellä yhtäkkiä katsomaan kelloa tai pyllistämään yleisölle lukeakseen biisilistaa. Kun ei ollut muuta sanottavaa... Enkä ymmärrä sitäkään, että niitä spiikkejä pitää miettiä vasta tiukkasävyisen palautteen jälkeen ja kaksi minuuttia ennen vetoa. Niitä olisi kaikki vapaaviikot aikaa pohtia. Spontaanius keikoilla on tottakai aina yhtä mahtavaa, mutta se pitää osata. Spontaaniuden taasen pohjimmiltaan on mahdollista kehittyä vasta sitten kun asiaan on vaikkapa jollain toisella tavalla valmistautunut. Ei välttämättä eden siihen mistä on kysymys, mutta siis jotenkin, valmistautunut hyvin. Ääh. Menikö yli hilseen. Niin sekavasti selitetty, etten edes itse uskalla lukea kirjoittamaani uudelleen. Pelkään, että kun kolmen viikon päästä perjantaina kysyn "montako minuuttia tai ajatusta joku on spiikkiasialle näiden kuluneiden viikkojen aikana suonut?" ...Että tiedän jo vastauksen. Toisaalta, ilmestyihän se naulakkokin maalattuna bussin seinään tuossa taannoin, kun asiasta täällä päiväkirjasta mainitsin ;)
En tiedä mitä ja kui ja hä, mutta yleisöä oli vaatimattomat 1400 ja yli. Siis koko talossa. Vieraskirjat lauloivat taas hallelujaa. Keikka oli todella hyvä. Olen aivan sanaton. Kiitollinen ja otettu. Joten parempi kun en jatka tästä enempää...
Illalla, siis yöllä keikan jälkeen, tuli vaihdettua muutama sana itsensä erään ohjelmatoimiston yritysmyyjäksi esitelleen neitosen kanssa. Meillä kuulemma on hyvä paketti ja sellaisia tarvitaan hyvissä tilaisuuksissa aina. Lupasi vielä ottaa yhteyttä asian tiimoilta myöhemmin. Sitä yhteydenottoa odotellessa, ajattelemme niitä mahdollisuuksia... Nokia, Finnair, Neste... Että kun luet tämän, laitappas postia tulemaan! Tosin, kaikkeen on totuttu, eikä mikään yllätys ole, kun mitään ei kuulukkaan. Siivoojat ne vaan itse itseänsä ylentävät, kaljamyyjästä tulee päällikkö ja plokkarista kokki. Peruspasistista tulee pedakogi, karaokelaulajasta artisti. Näin se on. Se on nähty.
Uusi ehtoo, vanhat kujeet.
Niinkutsuttu "muistuttaja"...
Promoäänitykset jatkuvat viimein.
Olen tässä pari ehtoota mietiskellyt noiden passoraitojen kanssa. Mikitin kaiuttimen ja annoin palaa. Jälkeäkin syntyi.
Suorastaan harmillista on, miten vaikeaa on välillä saada poikien kanssa sovittua sopivaa aikaa sessioillensa. Päivät vaihtuvat viikonlopuiksi ja ne taasen viikoiksi. Itse kun tekisi tämän muutamassa päivässä pois ja unohtaisi. Nyt siihen menee viikkoja. Ja sitä itse on kuitenkin tässä projektissa kiinni niin kauan. Päivittäin näitä kuitenkin tekee ja suunnittelee. Tuolla maitohyllyillä yllättää itsensä yhtäkkiä miettimässä, että se percussiosysteemi voisi sopia siihen ja siihen kohtaan...
Kai se sitten pitäisi olla maksullinen studio tuolla jossain, minne mennään ja missä ollaan tehokkaita. Ja mistä ei välillä poistuta. Ja siitä maksetaan viimeiseen asti. Se on toinen tapa. Ei tämä homma niin hirveesti houkuttele, vaikka siis hommasta sinänsä tykkäänkin....
Olen kyllä, myönnetään, pari kertaa kysynyt taas itseltäni miksi istun taas kaikki illat veivaten jotain nappuloita. No, jonkunhan se on tehtävä. Muuten ei edisty. Mikään. Siis bändihommissa.
Hirmuisesti ulvova passolaatikko.
Näkymä kotistutiosta.
Bussinhuoltoa ja kilpavarustelua.
Meiläpäs onokin uuden klemmit eessä, eikä maksanu ku vajaan tonnin. Talven lähestyessä pitää nimittäin varautua tuleviin ongelmiin liukkailla. Myös pimeään on hyvä varustautua. Wee on vakuuttanut meitä, että bussin katolle tulee sellaiset lisävalotuikut, mitä ei edes rahalla saa. Noh, emme halua edes kuulla mitä niiden saamiseen sitten vaaditaan.
Me lähdemme keikoille Sveitsiin!
Juhuu... Toinenkaan pommi ei ollut suutari. Hyvä niin, sillä tämä on aivan mieletöntä.
Piiitkäään jatkuneet neuvottelut yhteistyön aloittamiseksi Hotel Farinetin kanssa on saatettu päätökseen. Olemme asiasta lyöneet kättä päälle, eli venäläisittäin, papereihin on lyöty leimat. Tämänkään prosessin valmistuminen/varmistuminen ei käynyt ihan noin vain itsestään, uhrauksiakaan unohtamatta. Neuvottelut ja asian vääntely alkoivat tämän vuoden tammikuussa. Monet lumet ehtivät tässävälissä sulaa ja tulla näköjään takaisinkin. Paljon on materiaalia ja postia kulkenut yli Alppien... Eli, aika kauan tästä on oltu hyvinkin hiljaa. Ja nyt sen voinee viimein varmana julkistaa.
Joten, rokkiryhmämme siirtyy ensi helmikuussa lentoteitse Geneveen ja sieltä syheröisiä vuoristoteitä pitkin yhteen euroopan suosituimmista keskuksista. Verbier on paikka missä dabölouseven suihkii erikoisvalmisteisilla suksilla. Verbierin laaksosta sikiäville vuorille eräs edesmennyt prinsessa luo katseensa tuonpuoleisesta, jos ja kun, hän ajattelee rinteitä ;)
Luotettu tehtävämme hotellissa on huolehtia osaltamme asiakkaiden viihtyvyydestä päivittäin iltakuudelta alkavassa Aprés Ski -hulabaloossa. Tätä erityislaatuista tsembaloa on kehuttu melkeinpä maailman... No huhhuh, otetaas pakkia, noh, sanotaan, että se on "yllättävän vauhdikasta"... Siellä ei tavallinen mutaperse murjottavine mursunaamoineen tule pärjäämään. Pitää olla käsitystä mitä merkitsee sana viihdyttäjä (entertainer) ja näkemys mitä sen tittelin saavuttamiseksi on tehtävä. Se on jotain aivan muuta kuin vaikkapa huippuliksalla soittaminen jossain ison nimekkään artistin varjoissa. Ainoana huolenaan se, että onko tää tukka nyt hyvin, ettei tule kenkää ;) Sitä ei missään koulussa opeteta, se pitää tajuta ja sisäistää. Jos joku kuvittelee että tuonne soitetaan ja sovitaan keikka, mennään ja voitetaan, erehtyy.
Mutta, kuten joku minua isompi on joskus todennut, se G-duuri on sama G-duuri Sveitsissäkin.
Tarkoitus on, että kun tuo reissu koittaa, saisitte seurata matkaamme tätä varten erikseen koostetulla sivustolla. Mietin tuossa voivamme kirjoitella kukin vuorollamme päivän tapahtumista, toki, voimiemme ja kykyjemme mukaan. Mukavaa olisi jos kaivamme oheen myös päivän tapahtumista kertovia valokuvia. Päivitys tulisi tapahtumaan aina näppärästi iltateen nauttimisen yhteydessä. Tai vasta aamulla, saapi sitten nährä... Onko happivajausta...
Sanomattakin on selvää, että me viemme muutaman Kukko-kaljan voitehiksi.
Swi...
...tz...
...erl...
...and.
Kaikkien kuvien © : Verbier.ch
Kohta niitä saa, kohta niitä saa...
...tohtorivaaattteeeeiiiiitaaaaa! Ja tähän lisätään vielä arvuutteleva epätietoisuutta lisäävä sana, ehkä. Tuotekehittelyä on tehty pitkin ja poikin. Tulossa on "SOITAN BÄNDISSÄ" -paitaa, "EN LAITA HILJEMMALLE!" -paitaa, brodeerattua logohupparia ja sen sellaista. Pipo? -kukaties. Legendaarista "TOHTORIN TARKASTAMA" -paitaa ei silti tule ikinä saamaan muualta kuin nolaamalla itsensä lavalla. Kuten tähänkin asti. Hmmm... vielä kun keksittäisiin tytöille, leideille, vaimoille, akoille ja muuten vaan naisille suunnattu slogani. Onko ideoita? Kokohan tulee olemaan tietty sopiva ja väri punainen.
Ulkomaan matkasta on suunnitelmissa tehdä ihan oma promo-paitansa, jota mahdollisesti saa ja levitetään vain siellä. Siis tavallaan jonkinsortin kiertuepaita. Tavallaan.
Näistä kohtuuhintaisista, laadukkaista, ihanista ja tyylikkäistä tuotteista tehdään tänne nettiin ihan oma dr.kauppa. Jossain määrin niitä voisi vaikka keikoilla olla varoiksi mukana. Ajatus on ollut, että niillä ei ole tarkoitus kerätä maksimaalista voittoa, vaan enenemässä määrin promota meidän bändiä. Kunhan niistä saa omansa pois.
Nyt on pakko arvata, Rampe on sitä mieltä "ettei niitä kukaan osta?!?!?" -Vai ekkö muka oo?
Tulee kyllä miettineeksi notta minktähre niiden bändihuppareiden pitää aina olla mustia? Pitää pajalla tutkia myös sitä punaista vaihtoehtoa, jos vaikka alkaisi piruuttaan kapinoimaan synkkyyttä vastaan. Olisimme ihan rohkeasti hiukan erilaisia?
Siis jotain tälläst. Et tält pohjalt.
Ei perkele kuulkaas...
Niiden tuotteiden pitää kyllä olla mustia. Grrr... Tai...
Noniin...
Pistettiin töpinäksi ja nyt niitä paitoja saa ostella jo perjantain keikalta. dr.kaupassa pitäisi olla naisten kokoja (XS ja S) sekä miehille (M ja L). Rohkeasti vaan sieltä miksauskopilta kyselemään (=karsina keskellä salia, missä on paljon nappuloita). Siellä sedät palvelevat teitä mielellään, vaikka kiireisiltä näyttävätkin.
Nyt kävi niin että legendaarista "SOITAN BÄNDISSÄ." -paitaa saa vain punaisena ;)
Rock Club N:o 1
Siirtymä Ugandasta alkoi puoli viideltä. Otimme AuraAudion verstaalta kaiuttimia kyytiin. Samaiselta pihalta bussiin hyppäs myäs Pikku-Juha.
Roudaus oli taas aika iisi. Hiukan tietty kismitti se että kuulimme tiedossa olevan yöpurun. Lavan olisi oltava aamulla tyhjä. Henkisellä tasolla olisi mukavampaa, jos asiasta tiedottaisiin aiemmin, vaikka sitten vaan soittamalla. Mutta todellakaan, näin ei yleensä ole tapana. Tarjottu ruoka oli muistaakseni aivan samaa kuin viimeksikin, lämmintä nyyki. Erikoisuutena pirun hyvä dippikastike. Mitä lie ollut? Mukavaa oli myös se, kun kaljaa sai taas hanasta. Eipä niitä tosin montaa ehtinyt ehtoon aikana hamstrata, kun meillä oli hotellille buukattu niinkutsuttu sveitsinpalaveri. Saimme rakentavan palaverin pidettyä ja hommat selkeytyivät taas. Suihkuttelut ja normaali naaman kampaaminen ennen keikkaa. Hieman ennen keikkaa kanttori harjoitteli pimeää takspalvelua ajamalla meitä autolasteittain pelipaikalle. Settilistojen tuherrus ja lauteille. Tälläkään kertaa ei ollut kauheasti aikaa valmistautua keikkaan. Pakolliset venyttelyt sun muut sentäs kerkes tekemään.
Keikka rullasi ihan ok eteenpäin. Soitto oli sellaisella, aavistuksen epävarmalla tasolla. Eihän se ulospäin tietenkään näy, mutta oma olo on sitä luokkaa... Heti huomasi, että artisti oli nähnyt hieman vaivaa sanomisiensa suhteen. Nyt sanat soljuivat mukavasti ja kantoivat osaltaan keikkaa eteenpäin. Näin sitä pitää. Kunhan ei sitten taas unohdeta juttuja viikon aikana. Päinvastoin, juttujen pitäisi lisääntyä vaan...
Nyt olisi sitten se purku. Yöpurku. Ääh. Kamojen siirryttyä lähes itsestään laatikoihin ja edelleen nurkkaan odottamaan, heitimme viimein hieman vapaalle. Kello tosin jo vaati väsyneimpien päitä vadille. Koska kanttori oli saapunut omalla autolla, kaappasi hän Rampen yöllä matkaseurakseen Turkuun. Rampe taas oli saapunut Turkuun omalla autollaan, josta jatkoi yöllä Ugandaan. Oli tosi kiitollinen, että velvoite, joka sai hänet henkensä uhalla yöllä ajamaan, olikin peruutettu.
Aamupala ihan sallitun aikarajan puitteissa ja kohti keikkapaikkaa. Siellä paikallistelevisio(?) olikin jo pystyttämässä iltaa varten! Oho, ajoissa liikkeellä. Amatöörit on. Liikaa intoa nähkääs. Pakattuamme bussin reippaasti pääsimme lähtemään paikalta noin yhdeltätoista. Kolmen jälkeen oltiin kotona vaikka matkalla tuhlasimme aikaa tutustumalla AuraAudion tiloihin epävirallisesti. Kiitos Pikku-Juhalle tästä suppeasta esittelystä. "Tosson sorvi, tosson joku huone, tosson... kaiutin..."
Piuhat solmussa, äijää pinossa...
Ehtoonen palaveri. Hyvä Wee, kommee tatska!
Menomatka
Kävin päivällä tervehtimässä tehtaanjohtajaa Laitilassa. Tankkasin samalla bussin jääkaapin. Juonittelimme muutamia yhteisprojekteja ja aika sitten näyttää miten ja milloin ne toteutetaan. Päivällä siivosin myös bussin. Sieltä tuli äijänkorkuinen jätesäkki paskaa. Siis sellaista tarpeetonta tursasta ja haalennutta happosta. Luuttusin lattian ja organisoin paikat kondikseen. Löysin mm. 16 paria kenkiä. Kenenköhän lienevät?
Kyllä me ikäänkuin ajoissa lähdimme paahtamaan kohti Kuusamoa. Hieman ennen iltayhdeksää kaikki olivat autossa ja matka saattoi alkaa. Ensimmäisenä jaoimme upouudet bändihupparit sekä aiemmin tehtaalta saamani sponsoripaidat. Olo oli ihan kuin oikeassa bändissä. Kun Juha oli kaapattu Raumalta kyytiin, otimme porukalla testiin tehtaan meille lahjoittamat juomingit. Hyvinhän se kolisee, ja mitä poikien puheita kuunteli, myös maistui. Emme me hirveän pitkään notkuneet valveilla. Vähän ennen kolmea taisivat viimeiset mennä koisaamaan.
Hämmästys olikin suuri kun silmät aukaisin, olimme Rukalla. Palautui tässä mieleeni mihin oikein heräsin, bussin renkaat sutivat ja kori vatkasi kun kuskimme yrittivät saada rinteeseen jäänyttä bussia peruuttamaan. Siis artisti/kuski Wee ja dj/kuski Tomppa yrittivät. Minä väitän, että näin kun Tompan päästä nousi savua. Oli kuulemma Wee vaatinut Tomppaa ajamaan just tuohon ja just noin. Neuvonut ajosuuntia olemalla samalla puhelimessa. Just. Kuulostaa niin tutulta. En ihmettele, jos Tompalla paineventtiilit pettivät. Enihau, eteenpäin ei päässyt kun liikennemerkki oli kymmenen sentin päässä. Taaksepäin pääsimme vasta kun eräs herrasmies kippasi lapioittain hiekkaa takarenkaiden alle. Kiitos siitä. Tästä opimme? Niin että joskus vois olla neuvomatta isäänsä panemaan. Kuten sanonta kuuluu...
Kirjoittaja testaa vierteen kiertokulmaa.
Oho. Perillä.
Zone
Keittelimme siinä pihassa ensimmäiseksi aamukaffeet. Odottelimme tovin ennen kuin pääsimme Zoneen sisälle. Itse aloitin päiväni lämmittämällä bussin mikrossa einespizzan. Tosin sen arvokkaamman version... Ei nyt ihan toivotuin tai suosituksiin mahtuva aamupala, mutta alas meni. Sen jälkeen kävin naistenvessassa kakkalla. No en muuten, mutta miestenvessaa siivottiin juuri. Siinä vuorotellen heräiltyämme ja pikkuhiljaa raijasimme kamat sisään ja muistimme taas miten pienikään lava oli. Noh, pitkän pähkäilyn jälkeen homma hahmottui ja kikkarat löysivät paikkansa. Emme pitäneet kasaamisessa mitään kiirettä. Sitten teimme perustsekin. Teimme sen ilman artistia. Hän ei olisi väsymykseltään siihen jaksanut keskittyä. Olemme kuuleman mukaan ensimmäinen bändi joka mahtuu kokonaisuudessaan lavalle. Peeaata myöden. Miksauspöytäkin mahtui. Miksei mahduttais? Meillä on kaikilla sopusuhtainen ego ja pienet vehkeet. Okei, ego on joskus ollut suurempi, mutta ei enää.
Tsekin aikana dr.Tomppa kävi Zonen Peten kanssa kaupassa ostamassa meidän mökille särvintä. Kävivät myös tsekkaamassa paikat valmiiksi. Saavuttuaan söimme vielä Zonessa ja sitten taksi tulikin meitä noutamaan vähän yhden jälkeen. Olihan sinne mökille matkaa, taksin mukaan melkein 10 kilometriä. Ei ihan kävelymatkan päässä ei. Onneksi mökki oli kuitenkin varustetasoltaan hyvä. Sauna, keittiö, kaksi makuuhuonetta, parvi ja olohuone. Täällä me sitten kuluttaisimme aikaa useita tunteja. Onneksi oli teevee ja radio.
Saunoimme ja punoimme juoniamme. Omituisuuksiin kuului tälläerää mm. keikan aloittaminen jollain aivan muulla viisulla. Hököhökö. Yritin pistää vastaan niin paljon mitä kiukkua nielemällä pystyy. Ei, ei, ei. Pakko oli antaa periksi. Setti alkakoon siis Lookilla. Wtf? Ja sen perään Angels... Huhhuh. On siinä menttaalisesti muokkaamista kun jo liki viisi vuotta keikka on alkanut LetMellä. Yhdeltätoista taksi sitten saapuikin meitä hakemaan. Keikkapaikalle saavuttuamme hämmästys oli suuri kun talo oli jo täynnä. Mahtavaa... Setti alkoi pienen kooman kourissa, jouduin oikein kurkkimaan peeaan suuntaan että tuliko sieltä mitään. Jengiä oli kertakaikkiaan niin paljon että se demppasi äänen liki kokonaan pois. Vaikka siis tsekissä säädimme kamat silleen hiukan "ylikovaan". No, mikserin masterlohkosta sellaiset 12 desibeliä lisää ääntä ja johan alkoi perse tutisemaan. Itse keikka oli mahtava. Meiningin jäätyä kuitenkin, pienellä varauksella, jotenkin etäiseksi. Ikäänkuin Wee ei olisi ottanut yliotetta jengistä tai jotain. Hmm, pitää analysoida myöhemmin. Jasitäpaitsimuutenperkele, setin loppu jäi jotenkin nousematta koska jo vakioksi muodostunut Angels puuttui lopusta. Tai, ääh. Pitää tosiaan miettiä. Party tosin toimi lopussa perskeleen hyvin, varsinkin kun lauloimme viimeisen säkeistön Krissen kanssa puoliksi tietämättä sanoista mitään... "Äkä-läkä-pökö-lökö-dökö-tökö-däky-däky-däääää..." jne, jne... Hauskaa oli. Ainakin eturivin italialaisilla näytti olevan...
Taksi tuli hakemaan ja ryhmä siirrettiin mökille maatumaan. Ei meillä nyt niin hirveän myöhään mennyt. Sen verran kuitenkin että aamulla taisi päätää kivistää. Aikas paljonkin :)
Urkuri tetsaa.
Lohisopalla tsekin jälkeen.
Kapinaa? Pete on huumormiehiä.
Bussin viikonloppuparkki.
Mökillä ja kello sanoo tik-tak.
Ööö. I bastu!
Nainen lainasi passoa.
Zone
Aamu valkeni metsäisellä mökillä siinä yhdentoista aikaan. Kokattiin vähän aamupalaa ja keitettiin vissiin kolme pannullista kahvia. Siinä sitä tönötettiin ja telkkaria tuijotettiin. Teimme myös pienessä ideariihessä treenattavien biisien listaa ja harmittelimme ettei mukana ollut soittovehkeitä. Treeninhän olisi voinut jopa järjestää pidettäväksi iltapäivällä tässä samassa mökissä. Aikaa olisi ollut.
Siinä sitten maaduttuamme lähdimme taksilla kohti Rukan keskustaa. Söimme Zonessa soppaa ja lähdimme Juinin kanssa mäkehen. Pitäähän meidän harjoitella tulevaa sveitsinkoitosta varten. Siellä mäjetkin ovat vissisten vähän isompia. Toivotaan että eivät ole kaikki myös jyrkempiä. Aikamoinen keli oli. Hissistä ei kunnolla erottanut alapuolella kurvailevaa laskijaa. Ihmeellinen melkein vesisade tai melkein lumisade, mutta ei kuitenkaan räntää. Rukalle oli ilmestynyt myös hieno uusi hissi. Sellainen kuuden hengen kuomulla varustettu koppa missä oli integroidut perslämmittimet. Siis jotain solumuovia, mutta kuitenkin. Aikamme laskettuamme vetelällä lumella tuli jano ja laskimme SkiBistron eteen. Kävimme kusella ja joimme nestettä samalla kun seurasimme Zen Cafen roudarien työskentelyä. Sen jälkeen mäki kutsui taas. Muutama lasku ja homma paketissa. Taidot on verestetty jälleen. Ihan kiva käydä pari kertaa vuodessa laskemassa, vaikka siis en edes koko lajia ole harrastanut. Jos ei olisi näitä työasioita, tuskin harrastaisin kun ei näitä mäkiä tuolla Ugandan suunnassa ole. Taas taksilla mökille jonne pojat jo aiemmin olivat liuenneet. Ruokailimme ja saunoimme. Taisimme ottaa torkutkin.
Oli muuten aikas absurdia makoilla mökin sohvalla ja tuijottaa telkkarista mäkihyppyä jota siis kisattiin juuri nyt Rukalla. Vain muutaman kilometrin päässä. Joku siinä heittikin kysymyksen ulkona vallitsevasta säästä... ei siinä muuta voinut kuin kehottaa katsomaan asialle varmuus televisiosta. Ja meillä oli outo olo.
Räknäsimme illan biisilista uusiksi ja oli hieno huomata miten paljon vaihtelua eiliseen saimme aikaan. Siirsimme LetMen sille kuuluvalle aloituspaikalla. Eilinen kokeilu voidaan uusia taas seuraavan vuoden aikana kerran. Vaikka etukäteen onkin tiedossa, että ihmeitä saa tapahtua, että joku biisi paremmin setin alussa toimisi. No, kai se perimmäinen syy on meidän päittemme sisällä. Taksi tuli hakemaan yhdeltätoista. Juuri sopivasti ennen vetoa. Ehtii ottamaan rentouttavan ja käymään illan settiä menttaalitasolla läpi. Keikka alkoi ajallaan ja rullasi hyvin. Porukka tuli paikalle ehkä aavistuksen myöhemmin kuin eilen. Lopulta talo olikin sitten taas aivan täynnä. Tälläehtoolla menin vaihtelun varmistamiseksi antamaan passon MonyMonyssa erään herran kaulaan. Epäonnekseen hän oli niin huppelissa, että siitä ei sitten tullut juurikaan mitään. Äkkiä ja hienotunteisesti passo kaverilta pois. Keikan hienoimpia hetkiä olivat mm. Iron Maidenin laulatus jonka yleisö kerrankin veti niin komeasti että ihan karvakset nousivat pystöhön. Aika hauskaa oli myös se kun huudatuksessani pyysin pariakymppiä lainaksi. Niin, tota, yleisöstä nousi käsiä pystöhön, seteleitä sormittensa välissä. Oli meillä naurussa pitelemistä.
Keikka loppui ja vedimme hetken happea. Sitten alkoi purkaminen, se on kyllä keikan jälkeen aina yhtä helvettiä. Varsinkin nyt, kun tiesi kotimatkan alkavan samaan jatkumoon. Kamat autoon ja söimme vielä katukeittiöstä herkulliset hampurilaiset. Sitten alkoi jurnutus. 13 tuntia sitä kesti ennen kun poijjaat kotioven aukas.
Wee ja saunakalja.
Urkuri huipulla...
...Ja sitten pasisti.
Rukan uusi hissi musukelissä.
Rampe grillaa korvia.
Keikan jälkeen happea. Ja huomaa! Vettä!
Meidän pitäisi...
...viritellä treenisessioita pystyyn. Näyttää siltä että ainakin Hangossa meillä on päivä aikaa treenata porukalla. Lupa baarista onkin jo kysytty. Mahtavaa että asia järjestyi ja näin etukäteen jo iso kiitos Peterille! Meillä tämä treenien sovittaminen kun on välillä ja hyvin usein aivan mahdotonta. Luppoaikaa ei paljoa ole keikkojen välillä. Kaikenlisäksi sovimme Rukalla treenaavamme noin 25 uutta viisua kiukulla. Peruspaskaa joilla voimme elävöittää settejämme yhä enemmän. Biisit on listattu, hankittu ja jaettu pojille. Nuotit pitää vielä etsiä. Sitten alkaa armoton veivaaminen.
Meidän pitää silti sovittaa yksi sessio vielä ennen ko. viikonloppua. Kappas, se vahvistuikin juuri sunnuntaiksi.
Amarillo
Puoli seitsemältä mollottelimme kohti Turkua. Vehmaan centraalista Krisse kyytiin ja Amarillon edessä olimma hieman ennen kahdeksaa. Tottuneesti nostelimme kamat lavan tienoille. Itse jouduin, tai sain, kasata Rampen rummut. Hän kun tulisi junalla Hämeenlinnasta vasta yhdeksän maissa. Piuhanvedon jälkeen hän paikalle saapuikin. Viisi yli yhdeksän. Hyvä. Muutama outo juttu, Rampe väitti rumpujen olleen kasatun about aikas hyvin? Huomautan, ei taidolla vaan tuurilla. Ja toinen oli se, että Wee ei millään suostunut pukemaan korvamonnareita tälle keikalle. Miksi? Kyllä kaiken sen kulmilla säätämisen jälkeen olisi jo loppupeleissä ruuvannut vähemmän aikaa niitä korvamixejä paikoilleen? Teimme pikaisen tsekin ja siirryimme alakertaan syömään.
Teimme syömisen ohella biisilistat ja kopioimme niitä itsellemme. Pikaiset sonnustautumiset vetoa varten ja lavalle. Kello taisi olla 2230 kun aloittelimme. Hämmästys oli suuri kun Wee ja Juini meinasivat kuitenkin lavalla aloittaa Bon Jovilla kaikille asiasta kertomatta (itseasiassa Maidenilla, joka siihen alkuun kuuluu). Voi olla että vitsi oli hauska ja tarkoitus vilpitön, mutta ulospäin se näytti siltä kuin että hohhoijaa. Ja sitten ettävoivoi. Mielestäni, vitsi toimisi ns. bändinsisäisenä pommina paremmin mm. silloin, jos vaikkapa Krisse olisi päättänyt että Hungryn jälkeen lähtisikin vaikkapa Should I Stay sen sovitun Rebelin sijaan. Hänhän voi näin tehdä koska aloittaisi sen pommin, kuten hänen kuuluukin tehdä. Ei siis siten kuten nyt, että asiasta tietämättömän pitäisi aloittaa ko. vitsi. Kuten tässä nimenomaisessa keississä Rampehan viimekädessä laskee temmoon Maideniin. Vai kuinka? Tai sitten mää olen ihan sekaisin? Kommunikoikaa siinä sitten kun toisilla on tulpat päässä ja toisilla muuten vuan huono kuulo. Tästä johtuen ja tälläistä tästedes välttääksemme teenkin tässä nyt virallisen dr.aloitteen. Että jos me tästälähtien seuraisimme sitä biisilistaa aina ja ikuisesti orjallisesti. Tuollainen hämmästely ja epätietoinen tuijottelu biisivalinnoista kesken keikan kuulunee amatööreille. Ei meille, joilla perskeles alkaa olla jo 250 keikkaa takana? Olenko paljon väärässä? Ja hei, jos huomataan porukalla, että vaikkapa disco ei toimi alkuperäisen suunnitelman mukaisesti sittenkään rokkibaarissa, niin voihan niistä sitten neuvotella. Eihän tässä silti ole siitä kysymys, että päätä tarvitsee seinään hakata. Josko vaikka käännetään kesken keikan kelkka sopivampaan suuntaan. Jos on tarvetta. Homma vaan soljuu etukäteen suunniteltuna jouheammin ja varmemman turvallisesti etiäppäin, kun asioista pietään kii.
Olikohan se yleisön mielestä hauska vitsi? Voi olla, että jäi vitsi kokonaan tajuamatta... Well, that was my 2 millimes.
Keikkana Amarillon veto oli likipitäen samanmoinen kuten yleensäkin. Melkeen taustamusiikkia. Kyllä ne päät siellä pöydissä nykivät hyvinkin aktiivisesti, mutta mitään bailuaaltoa ei musisointi sen kummemmin herätä. Noh, päivähän on keskiviikko. Näin se on kautta rantain ollut. Ei siinä mitään, kun sen tietää ja kysymyshän on pohjimmiltaan ihmisille soittamisesta. Ovat he sitten passiivisia tai hysteerisiä. Ei silti, en muista kovinkaan monen bändin saaneen itseäni hippulat vinkuen tanssilavalle. Johtunee siitä että olen kyyninen ja tylsä paska. Ween monitorointi virtsasi heti alkusoinnuista lähtien, eipä kuulunut juurikaan mitään, vaikka kuinka potikkaa väänsi kovemmalle. Olimme kytkettyjä samaan pönttöön lauluinemme ja kun testasin omani, hyvinhän se sieltä aina pölähti. Olin näkevinäni Ween gainin olleen mikserissä melekeen nollilla. Liekö tällä vaikutusta asiaan? Pitää katsoa seuraavalla keikalla miten on tasot pöytään mennessä taas vääristyneet. En tiedä, mutta joku häsä siinä oli.
Vedon jälkeen vartti lisähappea ja kamojen kimppuun. Ei täälläkään niin järjettömästi roudattavaa ole. Onneksi. Porukat menee aamulla töihin. Kolmelta nukkumaan. Flunssaisena ja töitä tehneenä ;)
SantaFe
Olli Omenainen lähti Krissen kutsusta matkaamme ikäänkuin roudariksi ja vähän eksplooreeramaan tätä rokkielämään muutenkin. Ei hän työtä tekemättä reissusta selviytyisi. Kamoja hänen pitäisi kantaman. Juha oli tuleman itse omalla autolla suoraan Tammisaareen. Otimme Turusta Kilven Peten kyytiin ikäänkuin miksaajaksi ja muutenkin arvioimaan keikkaamme. Tulisihan hän tuuraamaan Krisseä muutaman viikon päästä joulupäivänä Aquariuksessa. Menomatka sujuikin kuulumisia vaihdellessa ja mualimaa immetellessä.
Rouduu tapahtui tälläkertaa yläkertaan. Hmm... mieleeni tuli heti rappuset. Ja aivan oikein, rappusia pitkin roudaus tapahtuikin. Brrr... Laitoimme kamat pystyyn ja hämmästelimme lavan ahtautta. Pete väänsi soundit ja söimme pikaisesti. Osa meistä ehti jopa kävellen käymään makuupaikassa. Kiireellä kuitenkin, toki, toki. Pikaisesti takaisin areenalle ja rokki soimaan. Miksaajan itsensä mielestä soi oikeinkin komeasti. Tottakai. Myyntipuhehan se. Mahtaakohan haluta useammin meitä miksaamaan? Ei me Boomannia mihinkään vaihdeta. Ei. Meillä oli muutama uusi ohjelmanumero tarjota keikalla. Mm. Krissen laulama HIM-yhtyeen ralli ja minun säestämäni yhteislaulu. Se kulkikin näin ekaa kertaa oikein mukavasti. Kun vuoroni koitti, otin akustisen ja aloin soittamaan. Saimme yleisön mukaan ja tunnelma oli korkealla. Saa nähdä sitten kun ja jos homma toteutuu alkuperäisen suunnitelman mukaan, että minä itse myös laulatan sen porukan. Brrr... jokatapauksessa, hetken aikaa rämpytettyäni Krisse alkoi hoilaamaan... Siinä soiton tuoksinassa otin pari askelta pakkia ja eikös piuha jotenkin sotkeentunut mikkitelineeseen. Kiemurtelin siinä sitten soittaessani kuin onkimato koukussa. Yritin vinkata Juinia auttamaan, hän kun oli vielä jäänyt lavalle tolppailemaan(*). Kauan siinä meni ennen kuin hän minun avunpyyntöni huomasi ja minut vapautti. Tuntui ainakin viideltä minuutilta. Kaiken tälläisen vuorottelun tarkoitus on tietenkin tarjota jengille vaihtelua. Wee saa samalla aina kinumansa hengähdystauon. Ovat kuulemma raskaita vetää nämä keikat. Niin, mikäs siinä sitten. Tarjotaan huilia. Entäs se keikka? Vaikka olikin ns. kanta-asiakasilta ei sitä porukkaa mihinkään yltiöpäiseen tungokseen asti ollut. Yleisö oli taas hyvin mukana ja hyvä fiilishän tästä jäi. Jotenkin on silti sellainen kutina että yläkerran lava on jotenkin kliininen. Alhaalla pubissa tunnelma saattaisi, huom. saattaisi, olla moninkerroin lämpimämpi.
Aamulla sitten kävimme aamiaisella ja kun lähdimme suihkuttelujen jälkeen kohti purkua odottavaa lavaa, Olli-poika oksensi lennosta ja varoittamatta. Heh. Ollin pitää selvästi vähän harjootella. No, sovitaan että kyseessä oli "ruokamyrkytys". Roudailimme kamat pikkuhiljaa autoon. Tämän jälkeen söimme vielä tukevat ateriat SantaFeessä. Kotomatkalle päästiin ihan siinä iltapäivällä. Se oli about Vehmaalla kun bussin alta alkoi kuulua räminää. Wee ajoi pysäkille ja tutkimme vahingot. Löpötankin panta oli pettänyt. Onneksi niitä on kaksi. Leikkaussalivaattesta oli apua kun sidoimme irtonaisen pannan bussin pohjaan kiinni, pois rämisemästä... Noh, yksi vapaapäivä ja sitten taas Hankoon. Brrr...
(*) Tolppailu = Turhanpäiväinen seisoskelu keskellä tiivistä toimintaa ja yleinen tiellä oleminen. Asiaan kuuluu myös turhaan (ilman suoritettavaa tehtävää) läsnä oleminen.
Me ei muka treenata?
Lava aamulla.
Quick fix.
Grönan
Sovimme lähtöajaksi puoli viiden. Emme lähteneet, koska korjaamonpojat nostivat tankkia paikoilleen vielä viisi yli puoli. Kiitin avusta ja ajelin lähtöpaikalle. Eihän siellä ollut edes Wee valmiina. Spekuloi kyllä etukäteen olevansa valmis jo varttia yli... Spekuloi mitä spekuloi, "ikinä" ei ole vielä aikataulu pitänyt ;) Lähdimme kuitenkin suhteellisen ajoissa ja mukanamme kulkivat Ugandasta Olli Omenainen ja rumpalimme Rampe. Tuttuun tapaan Krisse Vehmaan raitilta kyytiin ja Juha syvemmältä matkan varrelta.
Saavuttuamme Grönanin takapihalle saimme organiseerattua sillälailla että Olli lähti tilaamaan meille ruokaa naapurista ja me muut laitoimme kovaa vauhtia kikkaraa pystyyn. Olimmehan loppujenlopuksi yli kaksi tuntia myöhässä. Aika vaikeaahan se tsekin tekeminen on, kun ei ole asiaan perehtynyttä miksaajaa mukana. Aikataulujen pakosta laitoimme mm. mikserin lavalta käsiteltävään positioon. Noh, ainahan se on yhtä hankalaa kun ei kuule mitä nappulaa vääntäessä tapahtuu. Aina pitää kävellä kuuntelemaan etupuolelle, ja taas kävellä lavalle vääntämään ja jtsp... Söimme pizzaa takahuoneessa ja totesimme kellon olevan jo paljon. Wee lähti käymään majoituksessa taksilla. Me muut, paitsi Rampe joka myös lähti, jäimme tutustumaan Grönanin mukavan viileän jääkaapin tarjontaan. Sitähän riitti. Mutta tottakai, kohtuudella ennen keikkaa.
Keikkana perjantainen Grönan oli ok. Aikaspaljon erittäinkin ok. Mmm, todella ok. Keikan jälkeen muutamat promootiot ja mukavienjuttelut ja sähläämiset ja viimein pääsimme nukkumaan.
Pure poika passoos.
Grönan
Heräilimme siinä yhdentoista maissa. Joku kävi aamupalalla ja ne jotka eivät, niiden ovia talon täti kävi aivan käsittämättömällä, ennennäkemättömällä tavalla koputtamassa. Pojat, ylös! Aamupalalle! Ei vittu, ei ole kyllä toisissa "hotelleissa" ennen tullut tämä tapa vastaan. Rampe uhkasi, että ensi kerralla kun se tulee kolkuttelemaan kun hän nukkuu... hän tappaa. Uskon sen. Että jos Hangossa on joku täti tapettu, se on ollut Rampe ;) No, onhan se aivan käsittämätöntä, että tulee mukamuusikkoja herättelemään. Ikäänkuin me kävisimme repimässä yöllä että tulkaas kattomaan kun me tullaan töistä?
Jos tämä "mukamuusikko"-termin keksijä tulee joskus ilmoittautumaan, tarjoan vaikka kahvit. On se niin hauska! Siis, tarjoan kahvit keikkapaikalla, jos me niitä sieltä ilmatteeks saamme...
Maaduimme vähän yli yhteen ja lähdimme kaupan kautta kohti Grönania. Meillä on treenit. Ja ne alkavat kello 14. Mikko-päällikkö olikin täsmälleen kahdelta avaamassa meille ovia. Hyvä näin. Itse join alkajaisiksi litran rasvatonta maitoa, kun oli jano. Siinä samalla orastava krapulakin huuhtoutui veks. Mikko ryhtyi kahvinkeittohommiin ja pojat valuivat myös paikalle. Lopulta kahvit oli juotu ja pääsimme ottamaan treenejä niskasta kiinni. Jamittelimme seitsemään asti. Saimme treenattua viisi uutta biisiä. Mahtavaa. Eihän se vaatinut kuin pari olutta ja kolme pannullista kahvia. Kun saimme koneen käymään kaikki sujui mutkattomasti. Treenit olivat mielestäni onnistuneet siksi koska kenelläkään ei ollut kiirettä mihinkään. Normaaleissa treeneissähän melkein kaikilla on aina kiiren jonnekin seuraavaan paikkaan ja se näkyy keskittymisessä. Kelloa vilkuillaan koko ajan. Hangosta ei pakoon päässyt :)
Siinä sitten treenien jälkeen kävimme rannan Roxx-Cafessa syömässä ja ottamassa rentouttavat iltaoluet. Tämän jälkeen reipas happihyppely kohti majapaikkaa ja siellä siintävää suihkuttelua ja pikkuisia iltanokosia. Yhdentoista jälkeen keräilimme itseämme ja lähdimme parissa ryhmässä lompsimaan kohti Grönania. Tälläkin kertaa jätimme meille kohteliaasti järjestetyn kutsun alkuillan viettoon moottoripyöräkerholla. Se on vaan niin, että toisena päivänä se meininki meidän puolelta on aika vaisua ja jos pitää valita, lepääminen voittaa... Wee halusi välttämättä kulkea koko kilometrin taksilla. Minä pistin vastaan minkä kerkesin, sillä kyllähän sitä rahaa saa menemään sinne sun tänne jos alkaa levittelemään. Wee ihmetteli että onko se nyt siitä yhdeksästä eurosta kiinni. Mielestäni oli, enkä yhtiökumppanina antanut lupaa moiseen ökyrimäiseen törsäilyyn. Jos olisi ollut omista rahoista kiinni, ei varmaan edes soisi ajatusta taksille? Olenko paljon väärässä?
Myös omistaja Peter oli paikalla seurueineen. Mukava nähdä, viimeisestä olikin jo aikaa. Peter kyllä muisti yhtenään tarkistaa, että onko jääkaapissa vielä einestä. Ja onko se päällä. Juu, ei se loppumaan päässyt. Keikka alkoi ja meitä oltiin odotettu. Keikka rullasi kivasti eteenpäin ja suosio oli suurta. Kuten aina Hangossa. Wee lauloi yhden biisin suoraan lapuista ja sekös laski tunnelmaa. Tai oikeastaan se vain herätti hämmennystä meidän soittajien keskuudessa. Lisäksi Wee oli syönyt jotain jarrua. Emme tiedä mitä ja missä, mutta kaikki kesti niin saatanan kauan. Eihän Wee nyt tunnetusti nopeimpia ole muutenkaan... Biisien välit venyivät jopa yli minuuttiin. Jos paidan jako kesti yli 10 minuuttia, niin siinä on seisomista. Siis pelkästään odottaa ja tönöttää lavalla, että seuraava biisi lähtee. Ei hän varmaan itsekään muista, miten monta kertaa esimerkiksi minä vedin jalan ulkosyrjällä terävän iskun pohkeeseen merkiksi, että nyt mennään eteenpäin. Juini töni ja Krisse hoputti, mutta ei mitään. Jääräpäisesti vaan paskajuttua, jossa ei ole mitään ideaa. Jutut kestävät ja kestävät ja muuttuvat minuuttien kuluessa ja keikan edetessä paskemmiksi ja paskemmiksi. Loppukeikasta jo huuteli toisten spiikkivuorolla omia kommenttejaan väliin. Nice. Jumalauta! Kyllä tässä vaiheessa olisi jo syytä alkaa pikkuhiljaa osata. Artisti on kuitenkin se jota kaikki tuijottavat. Koko bändi uppoaa tai nousee suosion huipulle keikan johtajan, artistin ohjauksessa... Se on ihan sama mitä me muut siellä pelleilemme, ei meitä muita sieltä noteerata, artistin pitää kantaa vastuu keikan onnistumisesta. Hänen pitäisi olla bändin kapteeni ja kapelimestari ottelun ajan. Noo, onneksi oltiin Hangossa, jossa tuntuu, että saamme aina kaiken anteeksi... Kuten sanottua keikka oli kuitenkin ulospäin hyvää tasoa muuten.
Yöllä hämmästys oli suuri kun paikan henkilökunta auttoi meitä roudaamisessa. Niinpä bussin täyttämisessä ei mennyt kyllä kovinkaan kauan. Vaikka se siis oletuksena yöllä ottaakin päähän. Sitten jääkaappi parempiin suihin. Josta johtuen meillä olikin hetken päästä menossa niinkutsuttu dr.disco... Se on jotain sellaista mitä ei voi kuvailla ja siitä ei puhuta. Ja sitä on kielletty kuvaamasta. Aamulla olikin suhteellisen helppoa vain herätä, pestä perseemme ja astua autoon kohti kotia.
Kanttori ja drumpali.
Koo ja Wee.
Aikamoista...
...nousukiitoa aikaisimpiin vuosiin verrattuna. Juuri ynnäilin että meillä on myytynä 34 keikkaa, joista viimeisin myyty on yli vuoden päässä. Noh, jos sitä 25.12. vakipäivää Ugandan Aquariuksessa ei lasketa. Nehän on tavallaan sovittu tästä ikuisuuteen... Ei silti, tarvitsee katsastaa vain vaikkapa viime vuoden keikkapäiväkirjan ensimmäisiin ajatuksiin. Siellä se aikaisempi totuus piilee. Ja täytyy vilkaista vielä kuluvankin vuoden keikkalistan alkupäähän, hetki... Juu, hiljaista se oli sielläkin... Ensivuonna, pidämme täysin tietoisesti tuota tammikuuta pyhitettynä jonkinsortin lomailuun... Tai, treenaamiseen.
Ei voi kuin kätellä itseään sekä bändikavereita ja tietysti kiittää Teitä, jotka meitä käyvät katsomassa. Tuntuu vähän siltä, mihin tahansa me keikalle menemmekin, ööö-tota, että paikka menee sekaisin. Vielä kun pysyisi itse järjissään... Eiköhän sanoi Einari. Ja silti, kuten aina narisen, niin nytkin, meillä on paaaal-joooon petrattavaa. Mutta, jotain maagista meillä on, mitä muilla ei ole.
Lähellä oli etten alkanut jo kiittämään kuluneesta vuodesta. Sehän ei vielä lopu tähän. Pari kertaa pitää vielä venyä... Joulupäivänä Ugandan Aquariuksessa, johon Krisseä tuuraamaan tulee Kilven Petteri. Krisse kun on silloin lapissa. Niin ja ensvuoden aattona me mäjäytämme pommimme Turun Galaxissa. Katsotaan nyt keretäänkö se keikka aloittamaan vielä tänä vuonna vai meneekö ensi vuoden puolelle?
Nyt pitää rauhoittua kohti joulua ja antaa huomiota niille, jotka kiireisenä keikkakautena väkisinkin jäävät vähemmälle huomiolle. Perheet, ystävät ja ystävät. Ja ystävät... Nyt iso mies melkein kostutti silmäkulmansa...
Enhän perkele! Hyvää Joulua!
Aquarius
Lähtökohta tähän keikkaan oli sikälikin mielenkiintoinen, että kaiken saamarin sählingin jälkeen meillä olikin tämä perinteinen keikka suoritettavana. Mutta meillä ei ollut kitaristia. Krisse oli ehtinyt jo varata aikaa joulun viettoon lapissa. Ja lapista käsinhän ei kitaraa soiteta uudessakaupungissa. Mielessä kävi jo kaikenlaiset taustanauhatkin, kitarasellaiset. Kävi myös mielessä kitaristipoloisen lennättäminen välillä tänne etelään. Jouluisten erikoisaikataulujen vuoksi se ei kuitenkaan tullut kysymykseen... Sitten, onneksi kävi niin että ystäväni/ystävämme Petteri Kilpi lupautui ennakkoluulottomasti tuuraamaan Krisseä. Niinpä me pitkin joulukuuta äänittelimme keikkoja nauhalle ja lähettelimme niitä Petelle. Hän sitten uskollisesti tutkiskeli ja treenasi tykönään. Pidimme me yhdet valmistavat treenit noin viikkoa ennen keikkaa. Lähtökohta oli jouluiselle keikalle siis meidänkannaltamme uusi ja mielenkiintoinen. Ja toivottavasti me opimme, että asiat voi hoitaa paljon selkeämminkin. Eikä tällaasella "onpas/eipäs/ompas/eips/onha/eiei, eiku on sitteki..." -systeemillä.
Valuimme Aquariukseen neljältä ja siten että me olimme Rampen kanssa ehtineet juuri (tottakai...) purkaa bussissa olleet kamat sisäpuolelle. Juha taisi kantaa The Boomannin kanssa yhdet kikkarat lavan tienoolle. Wee ei ollut tulossa alunperin edes tsekkiin koska on joulu. Pete saapui apulaisineen paikalle juuri sopivasti, täytyyhän sitä artistilla oma kitarateknikko olla. Ja oma valokuvaajakin. Juujuu. Pikku-Juhakin tuli isoinen laitteineen oikein mukavasti.
Tsekin jälkeen siirryimme perinteiselle joululounaalle meille. Täytyy sanoa että pojilla oli nälkä. Vein jopa loput kinkusta kellariin jemmaan. Naatiskelimme muutaman varovaasen napanderin tunnelmannostajiksi ja pelasimme mm. jalkapalloa pelikoneella. Vaatimaton kotikasvatus kieltää voittajan julkistamista täsä. Kymmenen jälkeen siirryimme Aquariukseen. Siellä entinen kitaristimme Tomi "Palle" Paldanius odottikin meitä haastattelulehtiöineen. Olin sopinut yksinäni, että haastatteluun ottaisivat tälläkertaa osaa minä itse sekä kanttori Juini. Rupattelutuokio kesti yli tunnin ja kaipa siitä jonkinlaisen jutun saa kasaan helmikuussa julkaistavaan kitaralehteen. Tai, päätyykö se kuitenkin sinne mappi-ööhön. Aika näyttää.
Wee oli ostanut housut. Komiat on. Kaukana mistään tavisfarkuista tai ylimakeista kiiltopintareleistä. Ovat oikein hyvät lavalle. Nyt alkaa mieskin näyttää niinkuin bändin keulakuvalta. Päät kääntyvät, sydämet alkavat papattaa ja shokkeja syntyy. Vielä kun me muut eturivin pojat, siis minä ja Krisse, saamme kuosimme kuntoon. Niin avot. Juuri ennen keikan alkua kävin pyytämässä tiskin tädiltä paria xtrakaljaa. Siinä aikani odoteltuani hämmästys oli suuri kun täti vippasi käteeni täyden korin. Noh, ajattelin että eiköhän sekin keikan jälkeen saada tuhottua. Lavalle pikaisten venyttelyjen jälkeen ja talo haltuun. Aquariuksen lava oli vaihtanut paikkaa sitten viimekerran. Nyt soittosuunta on vastakkainen. Täytyy vain ihmetellä kuka näitä lavoja suunnittelee. Paras lava olisi mielestäni suorakaiteen muotoinen ja mitoiltaan 4-6 metriä leveä kertaa 4 metriä syvä. Jos saa vielä toivoa niin vapaata korkeutta saisi olla abauttia kolmisen metriä. Mitä järkeä näissä kolmion- tai monikulmionmuotoisissa on? Eipä mitään. Niihin ei oikein saa kamoja järkevästi tai mitään. No, eipä ole ainoa eikä viimeinen kummallisesti rakennettu lava tässä maassa. Heh, jouluisen avautumisen jälkeen todetaan vielä että keikka... läpi meni. Täydestä meni ja niin edespäin. Oikeastaan ainoa asia joka jäi keikasta harmittamaan oli se, että Wee ei ollut yksiä vaivaisia yhden uuden biisin sanoja opetellut männäviikkojen aikana. No, oheinen kuva puhukoon puolestaan. Siinä kyllä karisee yhdellä kerralla iso uskottavuuden vuoksi tehty työ hukkaan. Ja toinen asia mikä kaivaa on se, että me emme vieläkään tee koko keikkaa maksimaalisella yrityksellä. Siis yleisön suhteen. Missä ovat kosiskelut ja vilpittömän tunnelman luominen. Vaikka kaikki näennäisesti meneekin hienosti jotain silti uupuu. Se viimeinen tahto ja lämmin tunnelma.
En tiedä mutta hauskaa oli. Ne ketkä eivät suostuneet seuraavan päivän rouduuseen, purkivat kamoja omantuntonsa mukaan kasaan jo yöllä. Me loput olimme varovasti viihteellä. Summataanpa vielä, keikka meni läpi ihan ok. Olihan siellä niitä huteja ja hassuja hetkiä. Nyt me tiedämme että tuurauksia voidaan harrastaa, kunhan hiukan katsomme biisilistaa silläsilmällä ja asialla on tarpeeksi rautainen ammattimies. Kiitos Pete nyt näin vielä keikkapäiväkirjankin välityksellä. Kiitos myös mukanaolleille tunnelmannostajille, dr.Tomppa, Löysä Lehtonen ja Malibubitch. Kiitos myös Paldaniukselle haastattelun tekemisestä...
Tämä vuosi summataan vajaan viikon päästä Turkussensen Galaxissa. Siellä pommit paukkuvat ja rokki raikaa.
Meitä on odotettu ;)
Pete ja Alpo tuskissaan.
Attitude.
Runpalis naura ku passol o'jano.
Wee tarkistaa, mitä pitää tehdä seuraavaksi. Höhö.
Kaikkien kuvien © : Malibubitch
Huomista tässä...
...odotellaan. Istun tässä bussin kyydissä ja naputtelen tätä päiväkirjaa, kun tuli juurikin käytyä Turun Caribiassa uimassa. Kylpylässä, tiedättehän... Saas nähdä millaisen shoun järjestämme Galaxissa. Ainakin me olemme sopineet, että rouduu alkaa siellä klo 18. Pitää päästä kokeilemaan muutamaa ääniteknistä kikkaa ja muutenkin on mahtavaa, että ei tarvitse kiiruussa kasata. Sikäli huominen on antikliimaksi kaiken sen muun juhlinnan ohessa, että me lähdemme aika pitkälle taas keikan jälkeen kamanpurkuun ja kohti kotia. Me vietämme uudenvuodenjuhlamme sitten joskus myöhemmin. Itsellä on vielä edessä muutamien tuntien editointi ennen huomista testiä.
Ensi vuodeksi meille on tulossa pari kikkarauudistusta. Siirrymme nyt sitten Ween kanssa "lopullisesti" käyttämään korvamonitoria keikoilla. Kunnon laitteet on jo hankittu. Pitää vielä hommata kunnolliset kuulokkeet. Noh, meillä on koko tammikuu aikaa ajaa järjestelmää sisään ennen Sveitsinkeikkoja. Saapi nähdä milloin seuraavat pojat tulevat perässä. Toivottavasti pian.
Galax
Olimmehan sopineet ja selvittäneet jo viikkoja aiemmin että pääsemme Galaxiin sisälle iltakuudelta. Ei vituttanut kuin ihan ankarasti se kun bussi saapui paikalle vähän ennen seitsemää. Ja vasta silloin aloitettiin roudaus. Vitutti suureksi osaksi siksi, että olin käyttänyt edellisenä iltana nelisen tuntia taustanauhan editointiin ja siirtelyyn tietäen, että sitä tultaisiin testaamaan Galaxin tsekissä sekä mahdollisesti käyttämään jo kyseisen illan aikana muutamassa kohtaa keikkaa... Jos ei tullut vielä siinä illan aikana selväksi, editoin nauhaa siis turhaan vielä aamullakin ennen lähtöäni tuli perseen alla kaksi tuntia. Sitä sanotaan deadlineksi, homma joko on annetun aikataulun puitteissa valmis tai sitten ei. Ja yleensä minä olen pyrkinyt siihen, että luvattu tehdään ja on ajoissa valmista. Illalla vitutti niin rankasti, että minä yksinkertaisesti kieltäydyin kytkemästä yhtään piuhaa asian suhteen. Antaa vittu olla sitten. Sen verran pitäisi löytyä kunnioitusta toisten ponnistelujen suhteen, että... No, joojoo. Se siitä sitten ;)
Emme ole pitkävihaista sorttia, joten pääsimme normaalin tsekin kimppuun ja kaikki oli valmista alle kahdessa tunnissa. Normaali suoritus siis. Itse häivyin kyläilemään kaverini luokse. Sovimme bändin kesken, että kaikki saapuisivat paikalle siinä ennen puoltayötä. Ja näin me pikkuhiljaa paikalle valuimmekin. Meikit naamaan ja kiiltonahkahousut kontteihin. Rok, rok.
Meininki Galaxissa oli ihan ok. Ei nyt mitään hurmosta, mutta, olisin itse odottanut täksi illaksi vähän kovempaa meininkiä. Porukat tietty juhlivat tykönään ja omissa koloissaan. Ja mikäs siinä. Tosi myöhään jengi tuli baariin sisälle. Muistaakseni vähän ennen yhtä. Kyllä meillä keikkafiilistä oli ja tanssilattialla porukkaa tungokseksi asti. Kokeilimme keikan aikana muutamia uusia juttuja, mm. Krissen esittämän kappaleen. Siinä Wee häipyy ikäänkuin työsopimuksen mukaisesti lavalta ja jättää areenan hetkeksi meille. Kyseessä on Ween tarvitsema lepohetki. Tämä on herättänyt hämmästystä ja suurta kummastusta joissain piireissä. Ihmetelkää rauhassa. Jos tämä on ennennäkemätöntä, johtunee siitä että muut bändit eivät ole keksineet näin tehdä. Tai heillä ei ole resursseja, rohkeutta tai älyä toteuttaa jotain tälläst. Ihan miten vaan. Ei siinä mitään kummallista meidän piireissä ole, koska näin on yhdessä sovittu ja showksi suunniteltu.
Purin henkilökohtaiset kamani lavalta heti savun hälvettyä. Join pari pamanderia alkaneen vuoden kunniaksi bänditovereitteni kanssa ja häivyin aikas pian omiin rientoihini. Poikatten kotimatka oli kestänyt jonkin verran kauemmin ja mitä olen kuullut, ollut aikas mielenkiintoinen. Ha-ha. Onneksi ei tarvinnut sähläillä.
00000000000000000
00000000000000000
00000000000000000
00000000000000000
00000000000000000
Kaikkien kuvien © : Malibubitch