Hevidiskoa rokkimeiningillä!

-Ei hassuja hattuja tai kimaltelevia glitterkuteita joiden taakse piiloutua. Ainoastaan hämmästyttävä taito rokata sekä hengästyttävä tapa esiintyä! Tohtorit lukeutuvat kotimaisten bilebändien teräwimpään kärkikastiin. Yhtye esittää omalla rokkaavalla tavallaan englanninkielisiä hittejä 80-luvulta aina nykypäivään asti.



Vuosien kiertäminen on hionut tohtoreista rautaisan bilebändin, joka lavallaollessaan leikittää sekä viihdyttää yleisöä muutoinkin kuin vain musiikin voimalla. Tohtorit ovat historiansa aikana tehneet satoja keikkoja ravintola-, yritys- ja yksityistilaisuuksissa ympäri suomen. Myös keskieurooppalainen biletyseliitti on saanut maistiaisen tästä vastustamattomasta voimasta!

Julkinen salaisuus on, että yhtye kypsyttelee konseptistaan franchising-tuotetta. UGH!